”Tunnen niin perheen kuin oman turvallisuuteni vaarantuvan politiikan vuoksi. Esimerkiksi mitä jos auton renkaat eivät olisi tyhjentyneet renkaiden viiltelyn seurauksena yön aikana vaan vasta ajon aikana ja vaimoni olisi ajanut autolla onnettomuuden, lapset kyydissä? Onko politiikka kaiken tämän arvoista? Harkitsin todella pitkään, haluanko olla mukana. Mielestäni on taas väärin luovuttaa uhkailujen vuoksi.”
Näin eräs kunnanvaltuutettu summasi tuntojaan kokemastaan uhkailusta Kalevan kyselyssä. Sen tarkoituksena oli selvittää, millä tavoin valtuutettuja uhkaillaan, kuinka yleistä uhkailu on ja onko se vaikuttanut halukkuuteen jatkaa politiikassa.
Huhti–toukokuussa tehtyyn kyselyyn vastasi yhteensä 112 valtuutettua Oulusta, Kempeleestä, Hailuodosta, Lumijoelta, Limingasta, Tyrnävältä, Muhokselta ja Iistä.
36 valtuutettua eli lähes kolmasosa vastanneista kertoi tulleensa uhkailluksi luottamustehtävänsä vuoksi.
Uhkaukset ovat liittyneet valtuutettujen mukaan ennen kaikkea päätöksiin.
”Ennen asian päätöstä olen saanut puhelimitse ja sähköpostilla sekä sosiaalisessa mediassa kohtuutonta kritiikkiä ja uhkailua äänestyspäätöksestä. Uhkailun sävy on ollut hyökkäävää ja usein todetaan, että en tule jatkossa saamaan ihmisten tukea seuraavissa vaaleissa”, eräs valtuutettu kuvasi.
Pari vastaajaa mainitsi uhkailun kimmokkeeksi yksittäisen ihmisen kokemuksen siitä, että kunta oli kohdellut häntä väärin esimerkiksi eväämällä jonkin palvelun.