Oulun kaupungin verkkomedia Mun Oulu saa jatkaa toimintaansa ainakin toistaiseksi. Kaupunginhallitus käsitteli asiaa alkuviikosta.
Mun Oulun päätoimittaja ja kaupungin viestintäjohtaja Mikko Salmi kertoo, että julkaisun lakkauttamisesta järjestettiin kokouksessa äänestys, joka puolsi jatkoa tiukin äänin 7–6.
– Sillä mennään eteenpäin. Kun kaupunginvaltuusto äänestää talousarviosta joulukuussa, niin tokihan asia voi tulla silloin uudelleen esiin.
Mun Oulun jatko nousi vaakalaudalle sen jälkeen, kun kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Janne Heikkinen teki valtuustoaloitteen julkaisun lakkauttamiseksi. Heikkinen kritisoi muun muassa Mun Oulun yli 300 000 euron vuosikustannuksia, julkaisun tavoittavuutta ja sitä, että kaupungin verkkomedia pyrkii kaupallisen median tontille.
– Puhtaassa journalistisessa mielessä kaupallisella medialla on todella tärkeä tehtävä olla vallan vahtikoirana. Me käytämme journalistisia ja toimituksellisia keinoja, eli asioiden taustoittamista, selvittämistä ja selkeää uutisointia. Kaikkea tätä myös julkinen sektori voi tehdä. Ajatus siitä, että kaupallisella medialla olisi uutiseen monopoli, ei kyllä pidä paikkaansa, Salmi sanoo.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
