Kari Karemo. Kalevan eläkkeellä ollut kulttuuritoimittaja Kari Karemo kuoli 4. tammikuuta Oulussa 80-vuotiaana. Hän oli syntynyt 5.10.1943 Kuusankoskella.
Pitkään sairastellut Karemo löytyi sängystään kyljellään peiton alta kuin turvallisesta pesästä. Vieressä oli Pirkko Saision elämäkerta Sopimaton, jonka lukeminen oli jäänyt kesken. Kirjan nimi kuvastaa Karemoa: hän oli sopimaton 1960-luvun boheemi, joka nautti saadessaan tehdä asioita vapaasti omalla tavallaan.
Kulttuuritoimittajana Karemo ei malttanut erikoistua, vaan ahnehti ja kirjoitti melkein mistä tahansa taiteenlajista. Taiteen lisäksi hän rakasti voileipiä ja liioittelemista. Rakkaus taiteeseen syntyi jo lapsena. Musiikki oli ehkä rakkauksista suurin, mutta toisaalta ristiriitaisin. Kun hänen vaimonsa kuoli, lopetti Karemo musiikin kuuntelemisen moneksi vuodeksi. Myös konserteissa käyminen jäi.
Työvuosinaan Karemo tunnettiin parhaiten klassisen musiikin kriitikkona. Kollega Seppo Heikinheimo kirjoitti muistelmissaan, että Oulun Kalevan Kari Karemo oli hänen mielestään paras musiikkitoimittaja Helsingin Sanomien ulkopuolella. Tämä kohta Mätämunan muistelmista merkitsi Karemolle paljon.
Klassinen musiikki oli kuitenkin vain yksi alue muiden joukossa. Karemo piti samalla viivalla sarjakuvia, dekkareita ja jazzia. Kirjoitustyylissä hän suosi lyhyttä lausetta ja sarkastista huumoria. Liioittelijana ja satiirikkona hän pääsi revittelemään Mustaleima-nimellä kirjoittamissaan pakinoissa.
Karemon noin 20 vuotta kestäneen työuran yhteydessä ei voi olla mainitsematta edesmennyttä Kaisu Mikkolaa. He loivat yhdessä 1970-luvun alussa Kalevan kulttuuritoimituksen ja rakensivat sitä kunnianhimoisesti työhuoneessa, jossa lemusivat Karemon polttamat Camelit ja Mikkolan parfyymi.
Rekrytointi Kalevaan ei mennyt normaalin hakuprosessin mukaan. Karemo marssi vuonna 1970 Kalevan kulttuuritoimitukseen sapekas vastine mukanaan. Lehdessä julkaistu runokritiikki oli hänen mielestään ollut niin hakoteillä, että hän päätti kirjoittaa kritiikin kritiikistä. Ymmärtäväinen Mikkola otti tuohtuneen nuorukaisen jututettavaksi ja päätti pestata tämän toimitukseensa, koska aisti hänessä intohimoa ja uteliaisuutta.
Niin Mikkolalle kuin Karemolle pohjoinen ja syrjäseudut olivat sydämenasioita. Kun sellisti Seppo Kimasen luotsaama Kuhmon kamarimusiikkifestivaali syntyi 1970-luvun alussa, Karemo oli ensimmäinen toimittaja, joka kirjoitti kritiikkejä ja haastatteluja paikan päältä.
Karemon työura katkesi 1980-luvun lopussa, kun hän teloi polvensa kaaduttuaan Oulaisten juna-asemalla. Tämän jälkeen hän jäi sairauseläkkeelle. Luulen, että vaikkei onnettomuutta olisi tapahtunut, hän olisi joutunut jäämään ennenaikaisesti pois Kalevasta. Hän nautti työstään, mutta kulutti sillä ja elämäntavoillaan itseään liikaa.
Karemo sanoi usein tyhjän arkin kammosta kärsiville kulttuuritoimituksen avustajille, ettei kirjoittaminen ole vaikeaa: sen kun laittaa paperin koneeseen ja alkaa kirjoittaa. Todellisuudessa Karemo ähräsi tekstiensä kanssa tunteja ja hermoillessaan nypläsi kynsien vierustat vereslihalle.
Sosiaalisissa tilanteissa Karemo oli tarkkailevainen ja lämmin. Hänen kädenpuristuksensa säilyi voimakkaana, vaikka voimat alkoivat viimeisinä vuosina hiipua.
Kari Karemo vihasi lahnamaisen lerppua kättelytyyliä. Kulinaristina hän ei voinut koskaan ymmärtää, kun menin ostamaan kaupasta valmiiksi raastettua parmesaania.
Kirjoittaja on Kari Karemon poika