Suomen paras hunaja 2024 -kilpailun on voittanut Muhoksella tarhaa pitävä oululainen Raimo Tervola. Hän on voittanut palkinnon myös aiemmin.
Voittaja valittiin Suomen Mehiläishoitajain Liiton Sadonkorjuuseminaarissa Porissa 26. lokakuuta. Liitto kertoi valinnoistaan tiedotteessa.
Muhosjoen varren puolukkakankaalta kerätty hunaja valittiin sekä juoksevien hunajien sarjan että koko kilpailun parhaaksi. Voittajahunaja oli saanut aromeja muun muassa puolukan kukista ja horsmista.
Tervola nappasi kolmannenkin palkinnon, sillä hänen horsmakukkahunajansa valittiin lajihunajasarjan parhaaksi.
Tervola on tarhannut mehiläisiä reilut 20 vuotta, ja hän tuottaa vuosittain sekä monikukkahunajaa että erilaisia lajihunajia. Hänen mukaansa Muhoksella on erityisen hienot olosuhteet tarhamehiläisille.
– Yleensä horsma kukkii meillä heinäkuussa, mutta nyt kukinta alkoi jo juhannukselta ja meni hieman päällekkäin puolukan kukinnan kanssa. Seuraan kukintoja tarkasti, mutta nyt tuli hiukan kiire hakea hunajat pois puolukkakankaalta, Tervola kertoo tiedotteessa.
Puolukka- ja horsmahunajan lisäksi Tervola tuottaa tilaisuuden tullen mustikka-, voikukka- ja hillasuonhunajaa.
Suomen paras hunaja -kilpailuun osallistui tänä vuonna 115 hunajaa aina Muoniosta Paraisille asti.
Kilpailusarjoja oli kolme: kiteytetty hunaja, juokseva hunaja sekä lajihunaja, jossa kilpailivat yksikukkahunajat sekä tietyltä alueelta peräisin olevat hunajat.
Lisäksi valittiin paras paikallisyhdistyshunaja. Noin 140-henkinen seminaariyleisö äänesti esiraadin valitsemista hunajista kunkin sarjan voittajan sekä kaikkein parhaana pitämänsä hunajan.
Paikallisyhdistyskilpailun parhaaksi äänestettiin Karri Pyhtilän Oulun kupeessa Kontiossa tuottama juokseva hunaja.
Kiteytettyjen hunajien sarjassa parhaaksi valittiin Petra Öhmanin Turun saaristossa, Houtskarissa tuottama hunaja.
Oikaistu kello 15.22: Raimo Tervola on oululainen. Jutussa luki aluksi muhoslainen. Tarhaa Tervolta pitää Muhoksella.