Talon isännän alkusammutus hillitsi uhkaavaa tulipaloa Taivalkoskella tiistain vastaisena yönä.
Pelastuslaitokselta kerrotaan talonväen havahtuneen ikkunasta loimottavaan valoon ja ilmoittaneen hätäkeskukseen. Talon pihassa olleet mönkijä ja asuntovaunu paloivat ja tuli levisi myös viereiseen autotallirakennukseen.
Asukas kasteli autotallin seinää puutarhaletkulla palokunnan saapumiseen saakka. Alkusammutus rajoitti paloa ja pelastuslaitoksen yksikkö sammutti palon lopullisesti.
Tuli vaurioitti tallin seinärakenteita, mutta palo ei päässyt leviämään autotalliin sisälle. Pihassa ollut auto kärsi pieniä lämpövaurioita.
Hälytys Ahmatielle tuli hieman kahden jälkeen yöllä.