Oulun kaupunki julkaisi viime perjantaina noin 1 500 henkilön listan hyvinvointipalveluiden henkilöstöstä, joille maksettaisiin maaliskuun palkan yhteydessä 400 euron kertakorvaus normaalioloja raskaammista työolosuhteista koronaepidemian aikana.
Hiironenkoti C3:ssa eli kuntoutusosastolla työskentelevän lähihoitajan Mervi Kauppilan ja hänen työtovereidensa ilo kaupungin huomionosoituksesta vaihtui perjantaina epäuskoon ja pahaan mieleen. He jäivät ilman koronapalkkiota.
– Kaksi vuotta olemme tehneet töitä maskin kanssa ja hoitaneet altistuneita suojavarusteissa. Olemme tehneet pitkää päivää ja vaihdelleet vuoroja, jotta työntekijöitä olisi riittävästi, Kauppila kuvailee työpaikkansa arkea.

Mervi Kauppila on altistunut työtehtävissä koronalle kaksi kertaa.