Tunnelma on odottava, ehkä hieman jännittynytkin. Paikalla on puolensataa henkilöä, etupäässä opiskelijoita. Joukko näyttää ja kuulostaa kansainväliseltä.
Ollaan Business Oulun tiloissa Hallituskadulla. Alkamassa on sen ja yliopiston UNIC CityLabsin järjestämän, yliopisto-opiskelijoille suunnatun ideakilpailun finaali, jossa opiskelijat esittelevät työelämäideoitaan.
Tarkoituksena on löytää keinoja saada valmistuneet osaajat jäämään Ouluun sen sijaan, että he suuntaavat täältä pois. Taustalla on ikävä fakta, jonka mukaan Oulu menettää jatkuvasti nuoria korkeakoulutettuja muualle, mikä heikentää alueen kehityspotentiaalia samalla kun monilla yrityksillä on vaikeuksia löytää työntekijöitä.