Näissä kuntavaaleissa teemani on ”Hyvää elämää kaiken ikää. Oulussa.” Kun tuossa on sanat ´kaiken ikää´ –, se tuo monille mieleen vain ihmiselämän loppuvaiheet. Emmekö me siis toivo hyvää elämää muulloin kuin viimeisinä vuosinamme? Onko lapsuus, nuoruus, ja työikä aina automaattisesti hyvää elämää?
Kun seuraa tiedotusvälineitä ja julkista keskustelua, voi todeta, että vaikeita kipupisteitä on kaikissa ikäluokista. Mikään ikä sinänsä ei takaa todellista elämisen auvoa.
Pienten lasten huostaanotot ja kaltoin kohtelu järkyttävät mieliä. Nuorison mielenterveyssairaudet ja syrjäytyminen viestivät jotakin ajastamme, yhteiskunnasta ja meistä vanhemmista.
Lapsiperheiden ja yksinhuoltajien ahdinko pysyy pitkään salassa, mutta paljastuttuaan on tuhonnut jo paljon. Koti on linna myös siten, että se kätkee joskus vaikeudet ja avunsaanti myöhästyy.
Työttömyys ja tilapäiset työsuhteet tuovat tarpeettomuuden ja näköalattomuuden ilmapiiriä. Ja eläkeläiset ja vanhuusikäluokka tuskailevat, mihin rahani riittävät, kuka minua lopulta hoitaisi.
Kunnan asioiden hoitamisessa on kärjistettynä kyse siitä, kuinka kakku jaetaan. Kuntataloudessa on jaettavana tietty potti rahaa. Se miten ne oikeudenmukaisesti jaetaan, se on monitahoinen kysymys.
Korkea elintaso ei välttämättä tuo onnea ja hyvää elämää, joskus se jopa turmelee ihmisen ja lopettaa elämänhalun. Tarvitaan kuitenkin kohtuullinen toimeentulo, että ihminen voisi rauhassa elää niin, etteivät rahahuolet olisi yötä päivää mielessä.
Hyvän elämän kokeminen muodostuu hyvin yksinkertaisista tekijöistä. Hyvä lapsuus tarvitsee jokapäiväisen huollon lisäksi vain turvallista ja suojelevaa syliä. Nuoren elämän tulisi täyttyä oppimisen ja olemassaolon ilosta.
Aikuinen tarvitsee tavoitteita ja sitä että on yhteiskunnalle tarpeellinen. Ja vihdoin vanhuudessa tuo hyvää elämää se, että on joku joka hoivaa, auttaa ja muistaa.
Riitta Lumijärvi
kuntavaaliehdokas (kesk.)
www.riittalumijarvi.fi
Oulu
