Viime marraskuussa aloittanut Oulun teatterin Näyttämöraati nostaa esille erilaisista taustoista tulevien katsojien taidekokemuksia ja madaltaa näin teatterin kokemisen kynnystä.
Näyttämöraadin muodostavat äidinkielen opettaja ja kaupunginhallituksen jäsen Jessi Jokelainen, viestinnän ammattilainen Ville Koivuniemi, kirjailija Antti Leikas, vientipäällikkö Teija Ruokamo, tuomiorovasti Satu Saarinen, parturi-kampaamoyrittäjä Kasim Cevirel ja lukiolainen Jenna Sundell.
”Pyyntö tuli minulle keskellä tavallista koulupäivää täytenä yllätyksenä, ja ensin varmaan jopa hieman säikähdin, mutta nopeasti tajusin, etten missään nimessä voi jättää käyttämättä näin hienoa ja uniikkia ja arvokasta mahdollisuutta”, Sundell kertoo raadin alkutaipaleesta.
”Olen iloinen ja innokas kulttuurinkuluttaja, joten raadin tyyppinen uusi konsepti tuntui hyvältä ajatukselta. Olen mielelläni mukana sellaisessa, mikä lisää puhetta teatterista ja kaikesta muustakin, mikä liittyy näyttämötaiteeseen”, Saarinen puolestaan avaa raatiin lähtemistä.
Näyttämöraati on Oulun teatterin uusi avaus lisätä puhetta taiteesta rennolla ja uudella tavalla, sillä taidekritiikkien määrä on merkittävästi vähentynyt ja toisaalta vertaisarvioinnin merkitys on someaikana kasvanut.
”Katsojien ei tarvitse olla taiteen ammattilaisia kokeakseen teatterielämystä. Jokainen, joka osaa esimerkiksi katsoa TV-sarjoja tai elokuvia, omaa valmiudet kokea myös teatteria. Haluamme olla kaikkien teatteri ja kuulla, mitä ihmiset ajattelivat salissa istuessaan”, Oulun teatterin toimitusjohtaja Anu-Maarit Moilanen taustoittaa.
Näyttämöraatilaiset ovat ehtineet käydä katsomassa jo Alma Lehmuskallion ohjaaman Peter Pan menee pieleen -katastrofikomedian, lapsiperhearjesta yksinhuoltajaisän näkökulmasta kertovan Vanhempainillan, Heta Haanperän ohjaaman Taikahuilu-oopperan ja Monika Fagerholmin romaaniin perustuvan Diivan. Näyttämöraatilaisten kokemukset tähän mennessä ovat olleet inspiroivia.
”Erittäin antoisaa, koska tulee katsottua näytelmiä, joihin ei ehkä heti olisi mennyt ilman Näyttämöraatia. On myös tullut enemmän huomioitua näytelmiä kokonaisuuksina, eli koko tiimin työtä, kuten ääntä, lavastusta, valaistusta, puvustusta ja maskeerausta”, Ruokamo kertoo.
”Elämyksiä, iloa, sytykettä niin omaan sieluun ja mieleen kuin näkökulmia yhteiskunnalliseen keskusteluun. Huomaan myös, että olen entistä innostuneempi katsomaan lähiseutujen tarjontaa. Pienet teatteriretket tuovat piristystä arkeen”, Saarinen puolestaan toteaa.
Raatilaiset laittavat itseään likoon
Näyttämöraati on riippumaton teatterielämyksen kokija. Heille ei makseta palkkaa, mutta he saavat kutsun Oulun teatterin ensi-iltoihin. Teatteri ei oleta heidän suhtautuvan myönteisesti esityksiin, vaan aidosti pohtivan näytelmien sisältöjä ja omia kokemuksiaan.
”Eläisin mieluusti maailmassa, jossa medioiden omistus olisi vähemmän keskittynyttä ja taidetta ylipäätään arvosteltaisiin moniäänisesti lehtien palstoilla. Nyt kun tilanne ei ole se, tuon omalta osaltani mielelläni lisää puhetta taiteesta eetteriin, vaikka samalla haluan alleviivata, että olemme eräänlaisia maallikkoarvioitsijoita ja ammattilaisten teatterikritiikille on ilman muuta tarvetta nyt ja aina”, Koivuniemi painottaa.
Raatilaisten kerrontatavat vaihtelevat blogikirjoituksista twiitteihin ja Tiktok-videoista Instagram-päivityksiin. Sosiaalisessa mediassa Näyttämöraadin kokemuksia voi lukea aihetunnisteella #Näyttämöraati.
”Kun on selkeä hästäg, jolla voi hakea porukan arvioita ja kokemuksia näytelmistä, on saanut tuulettaa omaa päätä toistenkin ajatuksilla. Omat taustat ja kokemukset muuttavat myös teatterielämystä. Laitamme aina vähän itseämme ja elämänkokemusta teatterikokemukseemme”, Ruokamo kertoo.
Uusin näyttämöraatilaisen kokemus on Jenna Sundellin blogikirjoitus Laura Mattilan ohjaamasta Diivasta, joka kertoo teini-iästä lähiössä, kasvusta, ensirakkaudesta ja suurista suruista.
Vaikka Diiva seisoo kirkkaasti korokkeella, ei hän ole yksin, ei koskaan. Näyttämöllä kuvataan kipeästi ja kauniisti elämän kaikki tärkeät ihmissuhteet. Tytön ympärille rakentuu moninainen piiri mitä erilaisempia ihmiskohtaloita, kuten nuorella ihmisellä yleensäkin. Jäin esityksen jälkeen pohtimaan, miten suuri osa nuoruutta ja kasvamista toiset ihmiset todella ovat? Muodostuvatko he sivuhenkilöiksi vai käänteentekeviksi kulmakiviksi, ja mikä siihen vaikuttaa? Diivan tarinan ihmiset ovat osa häntä, mutta eivät ehkä kulje parina tytön rinnalla. Sillä onhan hän sentään Diiva, baby wonder. Melkein jo aikuinen.
”Näyttämöraati on käytännössä ensimmäinen kerta, kun omia pohdintojani julkaistaan kaikkien silmien eteen. Tietysti se on hurjaa, ja tavallaan absurdiakin. Koen kuitenkin, että oma pohdiskelu on taiteen vieressä turvallista, ja Näyttämöraati antaa meille kaikille siihen oivan mahdollisuuden. Matka on ollut eloisa ja iloinen, ja olen kiitollinen saadessani olla mukana osa jotain näin mukavaa. Olen saanut myös tutustua teatterimaailmaan ihan uudella tavalla, joka jo itsessään on mitä suurin onni”, Sundell iloitsee.
Diivan traileri:
Lue lisää:
Oulun teatteri https://teatteri.ouka.fi/
Näyttämöraadin tekstejä https://teatteri.ouka.fi/article-category/nayttamoraati/