Miksi museot ja tutkimuslaitokset haluavat pitää kynsin hampain kiinni alkuperäisestä ympäristöstään irrotetuista esineistä, jotka ovat päätyneet niiden vitriineihin sekä kokoelma- ja varastotiloihin muun muassa kielitieteilijöiden, löytöretkeilijöiden ja keräilijöiden kautta?
Miksi alkuperäisestä käyttöpaikastaan pois viedyt esineet olisi tärkeä palauttaa lähtöpaikkaansa, lähemmäs niiden alkuperäisten omistajien jälkeläisiä?
Nämä ovat kysymyksiä, joista filosofian maisteri Eeva-Kristiina Nylanderin perjantaina Oulun yliopistossa tarkastettava ja saamelaisen kulttuurin oppiaineeseen kuuluva väitöskirjatutkimus on saanut alkunsa.
