Takavuosina saatiin Oulussa aikaan päätöksiä konsensuksen hengessä. Ryhmänjohtajat neuvottelivat, ryhmät keskustelivat ja sitten tehtiin päätös. Kyse ei ollut kabinettipolitiikasta tai sanelusta vaan yhteiseen hiilen puhaltamisesta. Erimieltäkin oltiin.
Uuden Oulun myötä konsensus meni rikki. Emme tunne toisiamme. Pahimmoillaan jotkin ryhmät ovat olleet sisäisesti jopa kolmessa eri lohkossa. Yhteys kaupunginhallituksen ja valtuustoryhmien välillä on katkeillut.
Luottamuspulassa on syntynyt houkutus asioiden ulosmittaamiseen. Kokonaisuutta ei tunneta omaksi vaan haetaan vain oman alueen tai viiteryhmän etua. Läpilyöntejä on tapahtunut niin sivistyspuolella kuin soten verkkopäätöksissä. Epäluottamus on näkynyt myös keskinäisenä kompromissihaluttomuutena. Haluna voittaa tai kaatua saappaat jalassa.
Mutkikkaita kokonaisuuksia on ratkottu erilaisissa eri työryhmissä tai suoraan kaupunginhallituksen tasolla. Aikaansaatu kompromissi on sitten hajonnut viimeistään valtuustosalissa kuin varpusparvi.
Seurauksena on ollut päättämättömyys ja oululainen jappasu. Moisella menettelyllä ei saataisi yhdessä ratkaistua edes helppoa sudokua puhumattakaan palveluverkoista. Ei ihme, että kaupunginjohtajan aloitteellisuus laski loppua kohti.
Päätöksentekoa ei korjata väkisin runnomalla vaan valtuustotason yhteistyöllä. Siirrytään vaikka ruotsalaiseen diskuteeraukseen. Parempi sekin kuin ei mitään. Ensin haetaan faktat ja sovitaan niistä. Tämän jälkeen muodostetaan johtopäätökset ja mahdolliset kompromissiesitykset. Ulosmittauksen aika on ohi ja nyt pitää saada iso yhteinen hiili hehkumaan. Tähän ei tarvita kovaa manageria vaan hyvä liideri.
Voidaan myös yrittää palata vanhaan konsensuskäytäntöön, mutta sen edellytyksenä on jokaisessa valtuustoryhmässä voimakas ja luotettu ryhmänjohtaja. Aika paljon vaadittu.
Jorma Kivelä
kuntavaaliehdokas (kok.), Oulu