Lopetin lihan syömisen noin 15-vuotiaana. Aluksi syy oli varsin arkinen: minulla oli paha finninaama, ja ajattelin, että kasvisruoka voisi auttaa. Vuosien mittaan päätös muuttui kuitenkin paljon syvemmäksi kuin pelkäksi ruokavalioksi.
Nykyään kasvissyöntiä on takana noin 45 vuotta. Syön edelleen kalaa, mutta valitsen mieluummin luonnonkaloja, kuten ahventa ja seitä. Nuorena pidin lohesta valtavasti, mutta vähitellen aloin kiinnostua siitä, miten ruokaa tuotetaan. Samalla suhtautumiseni muuttui.
Minua häiritsee yhä enemmän se, kuinka kauas ruoantuotanto on etääntynyt luonnollisesta elämästä.
Eläimistä on tullut tuotantoyksiköitä, joiden tehtävä on kasvaa mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Kuluttaja näkee kaupan tiskillä kauniin pakkauksen, mutta harvempi näkee sitä todellisuutta, jossa eläin on elänyt.
Muistan myös keskustelun vuosien takaa erään turkistarhaajan kanssa. Hän kertoi täysin arkiseen sävyyn menetelmistä, joilla eläimiä lopetetaan. Kuunnellessani ymmärsin, kuinka helposti ihminen voi tottua asioihin, jotka ulkopuolisen korvissa kuulostavat järkyttäviltä.
En väitä olevani täydellinen. Jokainen tekee omat ratkaisunsa. Toivoisin kuitenkin, että ihmiset pohtisivat hieman enemmän, mistä heidän ruokansa tulee ja millaisen elämän eläin on elänyt ennen kuin se päätyy lautaselle.
Minulle kyse ei ole enää terveydestä tai ruokavaliosta. Kyse on siitä, millaisena näen eläimet: tuntevina olentoina, joilla on oma arvonsa myös silloin, kun niistä ei ole ihmiselle hyötyä.
Jouni Aro
Muhos