"Voiko mäyräkoiran luontoon päästää kun on lokakuu ja öisin pakastaa?" Näin pohtii Arttu Wiskari Sirpa-kappaleessa. Kappaleen sanat pistävät hymyilyttämään usein talven aikana, kun omaa lyhytkarvaista mäykkymixiä joutuu pukemaan ulos ja lahjomaan, jotta suostuisi lähtemään sohvalta.
Kuitenkin tämän pienen koiran perimässä on sutta, mikä tuntuu aika uskomattomalta. Pohjakarvaa ei ole ollenkaan, raaka liha ei tahdo kelvata missään muodossa, edes hiirien näkeminen ei herätä metsästysviettiä.
Ominaisuudet, joita ei ole tarvittu, ovat jalostuneet pois. Tämä on yleisesti hyväksytty asia lemmikkien kohdalla, eikä kukaan ole vailla, että seurakoirat saisivat vaeltaa metsästämässä ruokansa ja penikoisivat luolissa kuten sudet. Tuotantoeläinten kohdalla tätä asiaa ei kuitenkaan aina haluta ymmärtää.
Eläinoikeusjärjestöt kuvaavat lypsylehmien käyttäytymistarpeeksi olla mystisiä arojen eläimiä, jotka vaeltaisivat kilometrejä päivässä ja poikisivat kanervikossa. Luonnollinen elinikä olisi jopa hulppeat 20 vuotta.
Tämä tuntuu oudolta termiltä eläinlajin kohdalla, joka on täysin ihmisen jalostama. Alkuhärkä tapettiin sukupuuttoon jo 1600-luvulla, nautojen 10 000 vuotta kestänyt domestikaatio on muovannut lypsylehmät nykymuotoonsa, jossa ei ole kovinkaan paljon samoja piirteitä kuin villinä eläneessä sukulaisessa tai edes emolehmässä.
Lypsylehmät ovat upeita eläimiä varsinkin näin pohjoisessa maataloudessa. Meillä on vettä käytössä rajattomasti, ja nurmi on ainut varma satokasvi joka vuosi. Leipäkelpoisen viljan viljely ei ole helppoa, iso osa viljasta päätyy nautojen rehuksi muun muassa sääolojen vuoksi.
Lehmä syö nurmipohjaista apetta jopa yli 60 kiloa päivässä ja muuttaa sen maidoksi. Lisäksi saadaan lantaa lannoitteeksi ja lihaa.
Korkeassa tuotantovaiheessa oleva lehmä on kuin huippu-urheilija, se tarvitsee joka päivä tarkasti lasketun määrän kuitua, kivennäisiä, vitamiineja, energiaa ja valkuaista. Tällainen ruokinta ei onnistu mitenkään pelkällä laitumella sairastuttamatta eläimiä.
Huonosti tuottavia ja sairaita yksilöitä poistetaan, koska maidontuotannolla pitäisi pystyä elämään. Lisäksi sairaat ovat pahimmassa tapauksessa tartuntariski terveille yksilöille. Luonnollinen kuolema ei ole mikään tavoiteltava asia, omistajan pitää pystyä tekemään päätös milloin eläin lopetetaan, ettei aiheudu turhaa kärsimystä.
Vasikoita ei vieroiteta emistään sen takia, että kaikki maito saataisiin ihmisille. Jokainen tilallinen, joka haluaa kasvattaa hyviä eläimiä, antaa vastasyntyneille ternimaitoa vapaasti, ja juottoa ei rajoiteta kuin juottokauden lopussa.
Kaikissa navetoissa ei ole turvallisia tiloja pitää vasikoita lehmien kanssa. Jos on eläintauteja niin vasikat pysyvät paremmin terveenä, kun ne saavat elää ryhmissä erillään vanhemmista eläimistä. Moni lehmä ei ole edes kiinnostunut vasikastaan, tai voi olla jopa aggressiivinen sitä kohtaan. Emo-ominaisuudet ovat osalta lehmistä kadonneet, koska ihmiset ovat hoitaneet niiden vasikat, ja se ei ole ollut tärkeä ominaisuus.
Lypsykarjatalous kuuluu Suomen maatalouteen vahvasti, täällä on hyvät olosuhteet karjatalouteen vesi- ja luonnonvarojen sekä ilmaston kannalta. Uusissa navetoissa on upeat olosuhteet, laidunnus yleistyy ja vasikat saavat olla imettäjälehmien hoidossa. Lehmät ovat vapaana, ne syövät, lepäävät vesi- tai hiekkapedeillä ja käyvät lypsyllä omaan tahtiinsa.
Tämä kaikki kuitenkin vaatii rahaa ja työtä. Me kustannamme investoinnit itse ja valtavalla riskillä, velkaa on monella satoja tuhansia euroja tai enemmän.
Ainut realistinen tapa parantaa eläinten oloja on kauppojen halpuutuksen loppuminen ja suomalaisen ruuan suosiminen. Tuottajien syyllistäminen ja eläintuotannon asioiden vääristely ei johda mihinkään.
Anne Kangas
maatalousyrittäjä, Ruukki