Suorittamisesta on tullut suoranainen vitsaus. Jatkuvalla suorittamisella pyritään tehokkuuteen niin työ- kuin vapaa-ajallakin, mutta itse asiassa se tappaa tehokkuuden ja tekee rentoutumisen sekä palautumisen mahdottomaksi.
Töistä, opiskelusta ja vapaa-ajasta muodostuu noidankehä, jossa juostaan työtehtävästä toiseen, tentistä seuraavaan, kesämökiltä sukujuhliin. Mistään ei ehditä nauttia, kun motivaation lähteenä ovat ulkopuolelta kohdistuvat suorituspaineet.
Esimies hengittää niskaan, opintotukikuukaudet uhkaavat loppua, sosiaalinen media kertoo, miten viikonloput tulisi viettää. Arki käy raskaaksi, uupumus painaa päälle.
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö toteutti vuonna 2016 korkeakouluopiskelijoiden terveyttä kartoittavan tutkimuksen. Sen mukaan kolmasosalla opiskelijoista oli psyykkisiä vaikeuksia.
Yleisimpiä niistä olivat jatkuvan ylirasituksen kokeminen sekä itsensä onnettomaksi ja masentuneeksi kokeminen. Myös keskittymis- ja univaikeudet olivat yleisiä. Lisäksi joka kolmas opiskelija koki runsaasti stressiä.
Koronapandemia ei tilannetta ole ainakaan helpottanut. Vuonna 2021 toteutetun samanlaisen tutkimuksen ennakkotulosten mukaan korkeakouluopiskelijoista lähes puolet kokee opintojen vaatiman työmäärän lisääntyneen.
Suorittaa siis täytyisi omasta jaksamisesta tai maailman pysäyttävistä pandemioista huolimatta. Voisiko jatkuvan suorittamisen keskellä kuitenkin pysähtyä hetkeksi, vetää syvään henkeä ja pohtia, mitä työt, opinnot tai vaikka viikonloppuna häämöttävät sukujuhlat antavat itselle?
Mikäli suorittaminen ottaa enemmän kuin antaa, onko siinä mitään järkeä? Tärkeää olisi löytää oma sisäinen motivaatio asioiden tekemiseen.
Upeinta opiskelussa etenkin korkeakoulussa on, kun saa paneutua juuri niihin asioihin, jotka itseä kiinnostavat. Uuden oppiminen, ymmärtäminen ja oivaltaminen tuovat mielihyvää. Nämä kannustimet kuitenkin hukkuvat ulkoisten suorituspaineiden alle. Opintoja uurastetaan hiki hatussa nopean valmistumisen ja muiden hyväksynnän toivossa.
Suorittamisen, stressaamisen ja uupumisen ohessa sitten mahdollisesti myös opitaan jotain, mikäli energiaa riittää asioiden sisäistämiseen. Valitettavasti sitä ei riitä edellä mainitun tutkimuksen mukaan kuin vain yhdellä opiskelijalla kymmenestä, vaikka itse opiskelu koettaisiinkin merkitykselliseksi.
Mitä saan opiskelusta itse irti? Kun löytää tähän kysymykseen vastauksen ja pitää sen mielessä, tulee opiskelusta huomattavasti antoisampaa. Se tapahtuu omilla ehdoilla, eikä se ole päämäärätöntä puurtamista.
Sama pätee työelämään. Vapaa-aikakin käy nautinnollisemmaksi, kun jättää huomiotta suoritusyhteiskunnan odotukset ja tekee asioita, koska kokee ne itselle tärkeiksi. Voi myös olla tekemättä yhtään mitään. Vapaa-ajalla ei tarvitse olla tehokas, ei tarvitse suorittaa. Tämä johtaisi parempaan palautumiseen ja sen myötä myös tehokkaampaan, kenties jopa mielekkääseen työskentelyyn silloin kun sen aika on.
Elias Törmälä
Oulu