Viime aikoina on Kalevassa ollut useita kirjoituksia lestadiolaisuudesta ja hoitokokouksista pääkirjoitusta myöten, ja se on hyvä asia. Osa kirjoituksista on nimimerkillä ja minä teen samoin välttääkseni joutumasta näkemysteni vuoksi uudelleen puhutteluun.
Hoitokokouksia ruvettiin pitämään jo 50 vuotta sitten ja tiedän, miten paljon niillä on aiheutettu vahinkoa ja kärsimystä. Osa hoitokokousten uhreista on psyykkisesti sairastunut ja osa on päätynyt jopa itsemurhaan.
Suurin synti 1970–1980-luvuilla oli televisioantenni katolla. SRK:n määräämä televisiokielto on edelleen voimassa. Se on täydellistä SRK:n itsepetosta, koska samat tv-ohjelmat näkyvät kännykästä tai tietokoneesta. Se on jokaisella lestadiolaisella, joten Yle Areenaa ja muita taivaskanavia voi vapaasti katsella toisten huomaamatta. Jo pienille lapsille annetaan leikkikaluksi läppäri, joten kaikki paheet ovat käden ulottuvilla.
Viime aikojen kirjoituksissa todetaan, että hoitokokouksia tai puhutteluja on jatkettu näihin päiviin saakka. Kalevan kirjoituksessa erään rauhanyhdistyksen puheenjohtaja tämän myöntää. Samalla hän toteaa, kuten savolaisvitsissä, että puhuttelun jälkeen vastuu siirtyy kuulijalle. Panokset tässä pelissä ovat kovat: palkintona on joko taivaspaikka taikka helvetti. Kumman valitset?
Yleinen puhuttelun aihe on ollut televisio, mutta myös erilaisista harrastuksista ja mielipiteistä on joutunut puhuttelun kohteeksi. Puhutteluissa ei yleensä ole kyse uskonopillisista ristiriidoista. Erityisen pahaa synti on se, jos erehtyy arvostelemaan lestadiolaisten tai rauhanyhdistysten toimintaa.
Olen huvittuneena lukenut vuosittain lehdestä jutun, että SRK:n johto ja piispat ovat tavanneet ja keskustelleet ajankohtaisista asioista.