Kiitos Mari Kärkkäiselle, Erika Taube-Säkkiselle sekä Emma Heikuralle tärkeästä kirjoituksesta 10.11. Kalevassa. Yhdyn jokaiseen kohtaan kirjoituksessanne ja kiitän teitä siitä, että olette päättäjinä puolustaneet lasten ja nuorten mielenterveyspalveluita.
Viimeisten viikkojen aikana on uutisoitu niin lehdissä kuin televisiossakin mielenterveyspalveluiden valtavasta kriisistä ja täytyy todeta, että olen järkyttynyt, sanaton ja pettynyt. Mitä Suomessa oikein tapahtuu? Mielenterveyspalveluihin kohdennetut rahat ovat pienentyneet koko 2000-luvun samalla, kun avun tarve on lisääntynyt.
Vuosien ajan olemme kuulleet nuorten ja nuorten aikuisten mielenterveyden lisääntyneistä ongelmista. Olemme kuulleet, että ihmiset eivät saa apua mielenterveysongelmiinsa perusterveydenhuollosta, saati sitten erikoissairaanhoidosta. Poliisi on huolissaan nuorten tekemien rikosten kasvusta ja näkee yhdeksi syyksi mielenterveysongelmat, joihin ei saada apua ajoissa.
Mielenterveyteen liittyvät poliisitehtävät ovat lisääntyneet voimakkaasti, esimerkiksi itsemurhiin liittyvät tehtävät jopa 20 prosenttia vuodessa. Sydänkohtaukset meillä hoidetaan, mutta murtunutta mieltä ei.
Teen töitä psykoterapeuttina ja olen kohdannut vanhempia, joilla on hätä lastensa puolesta. Lastensa, jotka eivät ole saaneet apua oikeaan aikaan. Kuinka paljon kustannuksia tällainen aiheuttaa yhteiskunnalle ja hyvinvointialueelle? Ja kuinka mittaamatonta kärsimystä perheille?
Pohteen säästösuunnitelmissa rahoitusta mielenterveyspalveluihin on suunniteltu vähennettäväksi kahdeksan miljoonan euron edestä. Ostopalveluina tuotettavien psykoterapiapalveluiden myöntämisperusteita tiukennetaan ja mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumis- ja laitospalveluiden rakennetta kevennetään kotiin annettaviksi palveluiksi ja ostopalveluita vähennetään. Avohoito ei ole kuitenkaan ratkaisu mielenterveyskriisiin joka Suomessa on, se on nähty.
Uutisoinnissa on tuotu myös esille, että yksilöpsykoterapeuteista on pulaa. Olisiko nyt aika valjastaa vajaakäytöllä olevat, perheterapiaan erikoistuneet psykoterapeutit myös tämän kriisin ratkaisemiseen? Perhepsykoterapeutithan voivat tarjota yksilöpsykoterapiaa itsemaksaville asiakkaille, vakuutusyhtiöiden ja työterveyshuollon asiakkaille, mutta eivät Kelan kautta tuleville kuntoutuspsykoterapia-asiakkaille.
Perhepsykoterapeuttien pitäisi siis käydä toinen 3–4 vuoden mittainen, itse maksettava koulutus, jotta he voisivat tehdä Kela-korvattavaa yksilöpsykoterapiaa. Tällainen tuntuu täysin järjettömältä, koska he ovat jo Valviran laillistamia psykoterapeutteja. Valvirahan ei erottele psykoterapeutteja suuntauksen mukaan, sen tekee ainoastaan Kela.
Olisiko mahdollista tarjota perhepsykoterapeuteille esimerkiksi vuoden kestävä täydennyskoulutus, jolla saisi pätevyyden Kelan korvaamien yksilöterapioiden toteuttamiseen? Tällä hetkellä se ei ole mahdollista, vaikka tarvetta olisi.
Minnamaria Salminen
psykoterapeutti, perhe- ja pariterapia
sosionomi AMK
varavaltuutettu (sd.)
Oulu