Pohjois- ja Keski-Pohjanmaalla metsien heikkolaatuisuuden vuoksi menetetään vuosittain yhteensä yli 13 miljoonaa euroa. Laskelman on tehnyt LähiTapiola.
Pohjois-Pohjanmaalla on koko metsämaan pinta-alasta vajaatuottoista yhdeksän prosenttia Luonnonvarakeskuksen Metsävaratietokannan mukaan. Eniten vajaatuottoista metsää löytyy Pohjois-Pohjanmaalla nuoresta kasvatusmetsiköstä.
Jos metsänomistajan tavoitteena on saada taloudellista tuottoa, kannattaa metsän hoitotoimenpiteet ja hakkuut tehdä ajallaan. Muuten metsäomaisuuden tuotto voi jäädä vajaaksi.
Vajaatuottoisuutta lisäävät muun muassa kasvupaikalle sopimattomat puulajit, tuhot, puuston laatu tai se, että puustoa on metsässä tarpeettoman vähän.
Metsäkeskuksen arvion mukaan hoitamattomassa metsässä tuotto on noin 30 prosenttia alhaisempi hyvin hoidettuun metsään nähden.