Kolumni
Tilaajille

Maltti ja empatia ovat nyt tarpeen – eivät pri­mi­tii­vi­reak­tiot

Oulun koronatilanne haastaa niin viranomaiset kuin kaupunkilaiset. Huolenkin keskellä on hyvä muistaa, että me kaikki olemme ihan tavallisia ihmisiä, kirjoittaa päätoimittaja Sanna Keskinen.

Viimeiset pari viikkoa ovat vieneet Oulun koronatilannetta olennaisesti huonompaan suuntaan. Tartuntoja on kirjattu lähes jokaiselle päivälle toistakymmentä, ja lisäksi kaupungissa on paljastunut useita joukkoaltistumisia. Iso joukko oululaisia on parasta aikaa karanteenissa.

Tilanne on kaikille uusi, vaikka vastaavia ryppäitä ja leviämisaaltoja on nähty muualla maassa. Oulussa on keväästä asti varauduttu siihen, että koronatilanne voi heiketä. Silti nyt ollaan ensimmäistä kertaa silmäyksin asian kanssa. Valmistautumisen taso joutuu todelliseen tulikokeeseen.