Maist­raat­ti ja väes­tö­re­kis­te­ri­kes­kus yh­dis­tyi­vät, ja asioin­ti ruuh­kau­tui – Asia­kir­jo­ja joutuu edel­leen odot­ta­maan liian pitkään

Maistraatit ja väestörekisterikeskus yhdistyivät vuoden alussa uudeksi Digi- ja väestötietovirastoksi. Virasto on ollut alusta asti ruuhkautunut, mutta tilanteen odotetaan viimein helpottavan lomakauden jälkeen.

Paikallisvirastojen yhdistymisellä valtakunnalliseksi Digi- ja väestötietovirasto DVV:ksi haluttiin edistää digitaalisia palveluja, sekä tehdä tietojen pyytämisestä sujuvampaa.

Tällä hetkellä virastossa asioineet eivät kuitenkaan kehu palvelua sujuvaksi.

Jo aikaisemmin keväällä on julkisuudessa keskusteltu uuden viraston ruuhkautumisesta sekä asiakirjojen pitkistä toimitusajoista.

Kaleva on saanut tietoja henkilöltä, joka on asioinut vuosien ajan Oulun maistraatissa, sittemmin DVV:n Oulun palvelupaikassa.

Hänen mukaansa virastouudistus ei toimi, ja tilanne on joiltain osin kestämätön.

Henkilön mukaan asiakirjapyynnöt, jotka hoituvat ennen maistraatissa hetken jonotuksella, vievät nyt valtakunnallisessa järjestelmässä viikkotolkulla aikaa.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä