"Make love, not war" luki aikoinaan monen nuoren rintapinssissä, rauhanaktivistit marssivat maailmanlaajuisesti suurin joukoin luomassa uskoa tulevaisuuteen. Sodanvastaisuus oli noussut voimakkaana esiin kansan syvissä riveissä menneiden tai meneillään olevien sotien tultua paremmin tietoisuuteen television välittäminä värillisinä kauhukuvina. Fiksuimmatkin ihmiset tosissaan uskoivat mahdollisuuteen aseiden takomisesta auroiksi.
Uhkakuvia kuitenkin ennusteissa oli, kuten väestön räjähdysmäinen kasvu. Vuonna 1971 maailman väkiluku ylitti neljä miljardia, ja samalla kasvuvauhdilla väkiluvun arveltiin kasvavan jopa yli kahdeksaan miljardiin vuoteen 2000 mennessä.
Uumoiltiin, että tulevaisuudessa kaikki kirjoitettu tieto tulisi tallentumaan älykkäille tietokoneille, ja voisimme seurustella tietokoneiden kanssa. Vuonna 1999 kuollut Tilastokeskuksen ensimmäinen puheenjohtaja Olavi Niitamo ennusti, että tietokone-televisio-yhdisteisen tekniikan siivittämänä voisimme kommunikoida suoraan kotoa, työskennellä kotona ja tilata ruoat ja vaatteet kotoa käsin.
Varjopuolina nähtiin ympäristön saastuminen, eriarvoisuuden lisääntyminen, sodat ja väkivalta. Pääteltiin, että luonnon tasapainon säilyttämiseksi luonnon peruslakeja ei saisi rikkoa: luonnon tuottavuutta ei saisi käyttää hyväksi enempää kuin sitä on — pääoman kuluttaminen koituu kohtalokkaaksi, mutta korko voidaan käyttää huoletta.
Lapset uskoivat, että sydänambulansseja tulee enemmän ja toivoivat, että saastuminen ja sodat loppuisivat. Ilmaston lämpenemistä ei pidetty vielä niinkään vakavana, puhumattakaan kännyköistä, internetistä ja älylaitteista, joista ei osattu edes unelmoida, avaruuden valloittamisesta enemmänkin haikailtiin.
Ei voi kuin ihailla Olavi Niitamon ymmärrystä tulevasta, kuinka lähelle oikeaa se osui. Ainoastaan internet jäi häneltä ja aikalaisilta arvaamatta, ja kieltämättä sen leviäminen kulovalkean tavoin on saanut ihmiskunnan sekoamaan. Vaikka osa oli tieteellisesti todistettavissa, ei niitä otettu tosissaan.
Päättävässä asemissa olevat henkilöt, ennen kaikkea poliitikot, eivät ottaneet kuuleviin korviin selviäkään merkkejä edellä mainituista asioista. Kunkin asianosaisen poliittinen intohimo riitti unohtamaan tosiasiat ja ainainen vääntö sulle-mulle-periaatteesta kärjistyi pienissäkin asioissa "nillittämään”, että vastustaja saa enemmän.
Sitä on jatkunut tähän päivään asti eikä parannusta ole näköpiirissä, kun kuuntelee nykypolitiikkojen ja eri valtioiden päämiesten puheita. Päinvastoin sosiaalinen media pitää huolen, että kaikki epäolennainenkin päästetään ihmisten ilmoille kaikessa kauheudessaankin.
Maailma on muuttunut 50 vuodessa enemmän kuin tarpeeksi monimutkaisemmaksi, internetin ansiosta kaikki uutiset, hyvät ja huonot, ovat luettavissa samalla sekunnilla lähes joka kolkassa. Harkinta-aikaa ei enää ole, ja tunnetilasta riippumatta vastataan heti, eikä se tunnu missään mitä sanotaan, kun ei ole mitään väliä. Lopputuloksena kollektiivinen viha kasvaa ja ihmisten itsekkyys ottaa vallan. Kansakunnat taistelevat toisiansa vastaan yhä tiheämpään tahtiin, kun yksilöt vaativat itselleen aina vain enemmän ja enemmän.
Lähtöpisteeseen on palattu, auroja on jälleen taottava takaisin aseiksi ihmiskunnan selvitellessä välejään eläinmaailman tavoin. Maanviljelyn siirtyessä suurempiin yksiköihin aseiden raaka-ainetta löytyy joka kylältä autiotalojen takapihoilta.
Maailmanrauha on kaunis ajatus, se on vapauden, rauhan ja onnellisuuden aate kaikkien kansakuntien ja/tai ihmisten välillä – kuinka se saataisiin hallitsemaan maapalloa.
Tapio Lievetmursu
insinööri, Pudasjärvi