Kolumni

Maa­han­muut­to­kes­kus­te­lun il­ma­pii­ri avoi­mek­si

Nelson Mandelan tunnettu sitaatti muistuttaa: “Vain vapaat miehet voivat neuvotella. Vangeilla ei ole valtaa solmia sopimuksia.”

Nelson Mandelan tunnettu sitaatti muistuttaa: “Vain vapaat miehet voivat neuvotella. Vangeilla ei ole valtaa solmia sopimuksia.”

Viimeaikaiset väkivallanteot ja vihapuhe Oulussa pakottavat katsomaan arvoja ja piiloasenteita maahanmuuttajia ja monikulttuurisuutta kohtaan. Myös ne pakottavat kysymään, millaisia ovat ne näkyvät ja näkymättömät vankilat, joiden kahleista ihmiset tulevat maahamme? Ennen kaikkea; millaisia ovat ne näkymättömät vankilat, joihin he maassamme joutuvat?

Oulussa asuu noin 4 000 maahanmuuttajaa. Osa heistä elää tällä hetkellä henkisessä pelon ja epävarmuuden vankilassa. Moni on saapunut turvallisena pidettyyn Suomeen uuden elämän ja tulevaisuuden toivossa. Osa on tullut tekemään projektityötä, osa etsimään elämälleen uutta suuntaa, osa yksinkertaisesti jäädäkseen henkiin. Moni kokee olevansa marginaalissa, paikallisyhteisön ulkopuolella. Moni on arka ja hiljainen, eikä pidä meteliä olemisestaan. Moni sopeutuu ja kotoutuu kaikessa hiljaisuudessa, pitkän ajan kuluessa.

Islamilainen yhdyskunta vastasi väkivallantekoon järjestämällä perjantaina rauhanmarssin. Oli yhtä aikaa hätkähdyttävää ja hävettävää joutua lukemaan, että mielenilmauksessa pitää plakaatein muistuttaa siitä, että ”ulkomaalainenkin on ihminen”.

Moni kotoperäinen suomalainen ei tunnu muistavan, että lähimenneisyydessä Suomesta lähdettiin leveämmän leivän perässä ulkomaille. Perustettiin yrityksiä tai mentiin suuyrityksiin töihin. Opiskeltiin kieli tai jätettiin opiskelematta. Nautittiin niistä eduista, joita uusi kotimaa tarjosi.

On päivänselvää, että moni meistä on jossain elämänsä vaiheessa itse ulkomaalainen, joko turistina tai työperäisen maahanmuuton seurauksena. Moni oululainenkin tietää miltä tuntuu tilanne, jossa ei osaa kieltä, käytöstapoja tai vieraan valtion byrokratiaa, mutta jossa tilanteessa on pakko tulla toimeen.

Moni ulkomailla asunut tietää myös, että niin sanotut expat-piirit muodostavat oman tiiviin yhteisönsä. Kyseessä on luonnollinen ilmiö: kun ollaan lyhyt aika projektiluonteisessa tehtävässä, ei ehkä koeta tarvetta solmia kontakteja paikallisiin. Vapaa-aika vietetään oman perheen ja maanmiesten tai muiden expatien kanssa.

Expat-väki ja vaikka pakolaisuuden perusteella maahan muuttanut ovat hyvin erilaisessa asemassa. Expatilla on näköpiirissä paluu (rauhalliseen) kotimaahan, ehkä jopa pysyvään virkaan ja tehtävään siellä. Ulkomailla hän on arvostettu ja haluttu asiantuntija – ihminen, jolla on sananvaltaa. Pakolaisuuden tai köyhyyden vuoksi kotimaastaan lähtenyt voi olla asemassa, josta ei enää ole paluuta takaisin.

Toisella on niin sanotusti pelimerkkejä, toiselta ne on usein viety jo lähtömaassa. Toisella on osaamista ja erikoisasiantuntijuutta, toisella usein ei. Ja vaikka olisikin, kielihaasteet tekevät työnhaun vaikeaksi. Vaikeaksi sen tekevät myös maahanmuuttajiin kohdistuvat asenteet. Toisella on valtaa solmia sopimuksia, toisella ei.

Asuin itse maassa, joka on tunnettu poliittisesta vakaudestaan. Kun naapurini puhutteli minua muukalaisvihaisin sanakääntein ja uhkasi maastakarkotuksella, olo tuntui hetken aikaa erilaiselta – jos ei nyt turvattomalta, niin ainakin kummalliselta. Kävi ilmi, että uhkailija oli äärinationalisti, jonka mielestä erityisesti eurooppalaiset vaikutteet ovat turmiollisia. En ollut tehnyt hänelle mitään pahaa, mutta olemassaoloni riitti ärsyttämään hänet. Lopulta löysimme jotain yhteistä jaettavaa, ja hän alkoi nähdä minut ihmisenä. Karkotusajatus karkasi hänen päästään.

Jos satunnaisen naapurin uhkailu saa maahanmuuttajan kokemaan pelkoa, millaista pelkoa herättävät ulkomaalaisiin kohdistuneet väkivallan teot? Entä suomalainen keskustelukulttuuri, joka sisältää päättävissä asemissa olevien rasistisia kommentteja?

Etenkin vallan kieli ja uutiskieli, mutta myös yksittäisten kansalaisten sanavalinnat luovat todellisuutta ja muokkaavat asenteita.

On tärkeä miettiä, miten maahanmuutosta puhutaan. Korostetaanko ongelmia ja uhkakuvia? Maalataanko piruja seinille sielläkin, missä niitä ei ole? Nähdäänkö esimerkiksi viime aikoina lisääntynyt yksittäisten nuorten aikuisten maahanmuutto mahdollisuutena vai vain vaativana haasteena?

Nurkkakuntaiset asenteet luovat ja rakentavat vankilan, josta ei ole poispääsyä sen enempää sinne ajetuilla kuin ajajillakaan.

Toinen kuuluisa Mandela sitaatti on Johannesburgin Apartheid-museon seinässä: “Todellinen vapaus ei ole vain sitä, että irtautuu kahleistaan, vaan että elää tavalla, joka kunnioittaa ja edistää muiden vapautta.” Siinäpä haastetta jokaiselle: katkoa omassa arjessa näkymättömiä kahleita ja osoittaa, että kaukaa tullut lähimmäinen on tärkeä ja arvokas. Työttömänä tai työssäkäyvänä, kielitaidottomana ummikkona tai suomea puhuvana.

Erityisesti nyt Oulussa tarvitaan rohkeita avauksia avoimen ja monikulttuurisen keskustelun puolesta. Silloin on mahdollista käydä asiallista keskustelua asioista, jotka arveluttavat ja pelottavat puolin ja toisin: kulttuurieroista ja yhtäläisyyksistä, uskonnoista ja arjen käytännöistä. Ylipäätään ihmisyydestä.

Ei yleensä mene kovin kauaa, että pienin yhteinen jaettava löytyy. Islamilainen yhdyskunta teki jo aloitteen, johon kaupunki ja monet kansalaiset onneksi vastasivat.

Osanottoni kaikille niille lähimmäisille, joita Kaukovainion tragedia koskettaa.

Kirjoittaja on filosofian tohtori, joka toimii Karjasillan kappalaisena.