EU:n ennallistamisasetuksen kansallinen valmistelu on saanut kritiikkiä taloudellisten vaikutusten puutteellisesta huomioinnista sekä lainsäädännön arviointineuvostolta että Luonnonvarakeskukselta.
Komission lupaamista joustomahdollisuuksista huolimatta Suomi näyttää soveltavan asetusta mallioppilasmaisen tiukasti, vaikka sen kustannukset suomalaista kohden on arvioitu EU:n suurimmiksi ja vaikka Suomi vastusti koko asetuksen säätämistä.
Asetus määrittelee ennallistettavat luontotyypit, mutta pinta-aloihin ja hintalappuun vaikuttavat määrittelyperusteet ja vertailuvuoden esittää kukin jäsenmaa itse.
Hallitus on jo valinnut vertailuvuodeksi EU-liittymisvuoden, mutta poliittinen linjaus puuttuu yhä luontotyyppien määrittelyltä. Ympäristöministeriön virkavalmistelussa käyttämät luontotyyppien määrittelyt ovat käymässä Suomelle kalliiksi.
Tämän merkityksen ymmärtämiseksi on tunnettava historiaa. EU sääti luontodirektiivin vuonna 1992 ja loi luontotyyppien tulkintakäsikirjan (habitaattimanuaali), jotta jäsenmaat tunnistaisivat suojeltavat alueet yhtenäisesti Natura 2000 -verkostoa varten.
Vuonna 1995 EU-jäseneksi liittyneellä Suomella oli kiire. Natura-verkosto nuijittiin poliittisesti lukkoon vuonna 1998 "sokkona" ilman luontotyyppimäärityksen kansallisia tulkintaohjeita.
Natura -alueet päätettiin yli kaksi vuotta ennen kuin kansalliset tulkinnat tehtiin oikeuttamaan jo valitut poliittiset päätökset.
Myöhässä tehdyt luontotyyppien kuvaukset tehtiin väljiksi, jotta EU:lle pystyttiin perustelemaan merkittäviä luontotyyppien pinta-aloja Natura-alueilla.
Nyt näitä Natura-päätöksiä selittämään luodut laveat luontotyyppimääritykset ovat ympäristöministeriössä ennallistamisasetuksen kansallista toimeenpano-ohjelman valmistelun pohjana.
Tämä kalliiksi käyvä virhe pitäisi Orpon hallituksen oikaista. Boreaalisten luonnonmetsien, harjumetsien, suometsien ja turvepeltojen kansallisilla määritelmillä ratkaistaan keskeisiltä osilta ennallistamisasetuksesta suomalaisille koituvan hintalapun suuruus.
Ympäristöjärjestöjen kritiikistä huolimatta tiukat ja selkeät luontotyyppikriteerit itse asiassa vahvistaisivat ennallistamisasetuksella tavoiteltavia monimuotoisuushyötyjä yksityismailla.
Silloin metsänomistajat uskaltavat lisätä lahopuuta ja kasvattaa kiertoaikoja, ilman että niistä aiheutuisi merkittävää riskiä joutua puumarkkinoiden ulkopuolelle boreaalisina luonnonmetsinä. Tiukat luontotyyppien määrittelyrajat olisivat siten sekä kansantalouden että monimuotoisuustyön etu.
On tärkeää, että eduskunta pitää kiinni budjettitoimivallastaan ja varmistaa, ettei Suomi anna itselleen vahingollisia määritelmiä komissiolle.
Erikoista, jos Orpon ja Purran hallitus ei pysty tähän. Asia on kansantaloudellisesti merkittävämpi kuin konsanaan EU kritiikkiä aiheuttaneet elvytyspaketit.
Mikko Tiirola
Metsävaltuuskunnan puheenjohtaja, MTK r.y.