Poliisi on jatkanut Lumijoella sunnuntai-iltana tapahtuneen räjähdyksen tutkintaa. Kuorma-auton perävaunun päälle rakennettu työmaaparakki räjähti ja syttyi palamaan.
Poliisille ilmoitettiin kello 20.30 Lumijoella tapahtuneesta onnettomuudesta, jossa oli loukkaantunut kaksi täysi-ikäistä henkilöä.
Paikalla selvisi, että vuosina 1981 ja 2007 syntyneet miehet olivat yrittäneet hävittää polttamalla omistamaansa vanhan kuorma-auton rungon päälle rakennettua koppia.
Sytytyksen yhteydessä koppi kuitenkin räjähti ilmeisesti sytytykseen käytetyn bensan kaasuuntumisen vuoksi. Miehet loukkaantuivat tilanteessa vakavasti ja heidät on kuljetettu jatkohoitoon.
Asiaa tutkitaan tällä hetkellä vaaran aiheuttamisena, ympäristön turmelemisena ja varomattomana käsittelynä. Hävittämiselle polttamalla ei ollut lupaa.
– Ympäristön turmeleminen liittyy tähän hävittämistapaan, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jukka Tahvola tarkentaa rikosnimikettä.
Poliisi selvittää muita mahdollisia rikosnimikkeitä. Nimikkeet voivat tutkinnan aikana muuttua. Tahvola ei tässä vaiheessa ota kantaa muihin mahdollisiin rikosnimikkeisiin.
Poliisi jatkaa esitutkintaa kuulemalla osallisia. Paikalla on ollut loukkaantuneiden lisäksi kaksi muutakin henkilöä.
Työmaaparakki räjähti pellolla noin 200 metrin päässä lähimmistä rakennuksista. Pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Samuli Ervasti kertoi sunnuntaina, että tilanteesta ei ollut vaaraa muille rakennuksille tai omaisuudelle.
Uutista päivitetty kello 10.05 rikoskomisario Jukka Tahvolan kommenteilla.