Eräässä aikakauslehdessä on palsta, jossa kysytään julkkiksilta samat kysymykset.
Ensimmäinen on: mikä kirja kaikkien pitäisi lukea? Kukin vastaa oman mieltymyksensä mukaan. Minun vastaukseni tuohon kysymykseen olisi: Aapinen.
Jo vuosien ajan on kerrottu huolestuttavia tietoja, kun peruskoulusta pääsee suuri joukko oppilaita, jotka eivät osaa lukea eivätkä kirjoittaa, luultavasti eivät myöskään laskea.
Ainaisena opettajana ihmettelen, kuinka se on mahdollista, kun nykyisin pyritään vammaisuudestakin huolimatta opettamaan kaikkia niin pitkälle kuin suinkin.
Luettuani Hannu Salmen kirjoittaman kirjan ”Frans Leijon”, tuli mieleeni, onkohan joittenkin lukutaidotta koulusta päässeiden kohdalla jäänyt huomaamatta joku ”fransleijon”?
Kirjan nimihenkilö on sokea kuuromykkä. Kolme puutosta on jo tuossa. Hän on ennen sotia Suomessa Ylöjärvellä syntynyt, vaatimattomista oloista lähtenyt, piian avioton lapsi.
Erittäin kovia joutunut kokemaan koko varhaislapsuutensa ajan noitten vajavuuksiensa takia. Vielä kymmenen vanhana kulki konttaamalla.
Kirjassa kerrotaan, miten muuan kartanon isäntä hoksasi pojassa jotain kyvykkyyttä, jos hänet vietäisiin kuuromykkien kouluun Pietarsaareen. Niin tehtiin, ja mitä siitä seurasi, on kertomus ihmeestä, joka on oikeasti tapahtunut.
Paljon kirjoja lukeneena en ole koskaan kuullut läheskään kaltaisestaan nerosta, joksi hän osoittautui. Kirja on lukuelämys.
Samantien voisin suositella luettavaksi viime vuoden Tieto-Finlandiaksi valitun Paavo Teittisen kirjoittaman kirjan ”Pitkä vuoro”. Kaikesta valittajien olisi hyvä tietää, että sitä mitä kirjassa kerrotaan, oikeasti tapahtuu maailman onnellisimmassa maassa, Suomessa.
Jos käy liian raskaaksi nuo edellä mainitut kirjat, voisi tutustua, ellei jo tunne entuudestaan, Mark Levengoodin kirjoihin. Ne ovat niin hyväntuulisen hauskoja, että niille saa nauraa ihan ääneen.
Mitä puhumiseen tulee, minua huolestuttaa suomen kielen rääkkääminen. Miksei kukaan tee mitään sen estämiseksi? Kaikki aina vaan!
Maire-Liisa Salmela
Ylivieska