Pääkirjoitus

Löy­tyy­kö Hanna Sark­ki­sel­le kor­vaa­jaa, miten käy loik­kaa­jien? – Oulun vaa­li­pii­riin on odo­tet­ta­vis­sa lii­keh­din­tää

Oululainen Hanna Sarkkinen on vaikuttanut kansanedustajan vuodesta 2015 lähtien. Hänellä tulee ensi keväänä kolme kautta täyteen eikä hän enää aio asettua ehdolle eduskuntaan.
Oululainen Hanna Sarkkinen on vaikuttanut kansanedustajan vuodesta 2015 lähtien. Hänellä tulee ensi keväänä kolme kautta täyteen eikä hän enää aio asettua ehdolle eduskuntaan.
Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Oulun vaalipiirin kansanedustajista ainakin kaksi jättää eduskunnan. Perussuomalaisten Antti Kangas kertoi alkuvuodesta, ettei hän asetu enää ehdolle eduskuntaan. Sieviläinen maatalousyrittäjä ja ensimmäisen kauden kansanedustaja totesi jo muutaman vuoden jälkeen, että yrittäjyys ja kansanedustajuus yhtä aikaa uuvuttavat.

Vasemmistoliiton Hanna Sarkkinen ilmoitti alkuviikosta ettei hän pyri enää ehdokkaaksi ensi kevään vaaleissa. Sarkkinen ehtii olla eduskunnassa kolme kautta eli 12 vuotta. Hän toimi kaksi vuotta sosiaali- ja terveysministerinä Sanna Marinin hallituksessa 2021–2023. Sarkkista arvostetaan yli puoluerajojen asiapoliitikkona, joka perehtyy ja tietää päätösten taustat.

Eduskuntavaalit pidetään vuoden päästä sunnuntaina 18. huhtikuuta 2027. Puolueet voivat muokata ehdokaslistojaan maaliskuun kuudenteen päivään asti. Selvää on, että jo nyt puoluetoimistoissa ja maakunnissa käy kuhina, kun aktiivit kartoittavat vaaliasetelmia ja sopivia ehdokkaita.

Perussuomalaisia painaa hallituksen leikkauspolitiikka, joten puolueella saattaa olla vaikea säilyttää nykyistä viittä paikkaa Oulun vaalipiirissä. Ääniharava Sebastian Tynkkynen istuu europarlamentaarikkona. Toinen nuori ääntenkerääjä Jenna Simula on joutunut selittämään Ruutikankaan ampumaradan sekavaa rakennushanketta, jonka rahoitusta hän on näkyvästi ajanut kansanedustajana.

Liikehdintää perussuomalaisten ryhmään ovat tuoneet kaksi loikkaajaa. Pekka Aittakumpu siirtyi keskustasta perussuomalaisiin, kun taas Mikko Polvinen vaihtoi perussuomalaisista keskustaan. Kiinnostavaa on nähdä, miten äänestäjät ensi keväänä reagoivat puoluetta vaihtaneisiin.

Aittakummun ja Polvisen siirtoliikkeet saattavat hyödyttää keskustaa, jolla on nyt edessään näytön paikka. Valtakunnallisissa gallupeissa hallituspuolueiden kannatus on pohjalukemissa. Viimeisimmässä Ylen mittauksessa keskusta ohitti niukasti perussuomalaisten kannatuksen.

Hanna Sarkkinen on ollut vasemmistoliitolle takuuvarma ääniharava. Merja Kyllönen on kerännyt suuren äänisaaliin erityisesti Kainuusta. Kyllönen siirtyi kesken eduskuntakauden europarlamenttiin ja Sarkkinen luopuu, joten puolue tarvitsee uusia valovoimaisia ehdokkaita säilyttääkseen nykyiset kaksi paikkaa Oulun vaalipiirissä. Jessi Jokelainen tuli varapaikalta Kyllösen tilalle eduskuntaan, ja hän voi nousta vasemmistoliiton ykkösnimeksi.

Sosiaalidemokraateilla on kaksi paikkaa eduskunnassa Oulun vaalipiiristä. Vaaligallupeja johtavan puolueen tilanne näyttää Oulussa ristiriitaiselta. Äänestäjien lähimuistissa kummittelee eduskunnan häirintäkohu, joka paljasti, että oululaisten Tytti Tuppuraisen ja Pia Hiltusen yhteistyö ei ehkä ole ihan saumatonta.

Eduskuntavaalien teemat tällä tietämällä liittyvät Suomen talouteen sekä hyvinvointivaltion tulevaisuuteen. Kansanedustajat joutuvat arvioimaan päätöksissään koko maan etua, mutta samalla he toimivat myös oman alueensa edustajina valtakunnan politiikassa.

Oulun ja koko pohjoisen näkökulmasta on tärkeää, että ehdokkaiksi valitaan ihmisiä, joilla riittää motivaatiota perehtyä Pohjois-Suomen asioihin.

Juttua päivitetty 15.4. kello 14.25: korjattu Jessi Jokelaisen etunimi.