Oulun kaupungin vanhin asukas, 105-vuotias Valde Tenhula istuu tyytyväisenä ja pirteän näköisenä huoneessaan Hiirosenkodissa. Hoitajien ja veljenpojan Eino Tenhulan mukaan päivänsankaria vaivaa lievä keuhkoputken tulehdus, mutta tapaamisen aikana Valde Tenhula ei ainakaan yski. Katse on terävä ja hymy herkässä.
"Lentsuko? Ei ole. Tai kyllä se tuo Eino tietää. Se menee iässä kohta minusta ohi. Siitä tulee oikea ikäihminen", Valde laskee leikkiä 73-vuotiaan veljenpoikansa kustannuksella ja nauraa.
Tenhulat ovat pitkäikäistä sukua. Valden isä kuoli 90-vuotiaana ja äiti 93 vuoden iässä. Eino Tenhulan isä, Valden velikin eli 87-vuotiaaksi.
Hiiroseen Valde Tenhula muutti viime maaliskuussa Tuiran palvelukeskuksesta. "Minä olen kotiutunut hyvin tänne. Kesällä minulla oli tuolla pihalla oma kivikin, jolla istuskelin."
Sen verran Valde Tenhulalla on kuitenkin jo ikää, ettei Hiirosenkodissa tänään ole kovin suuria juhlallisuuksia. Päivänsankaria käyvät tervehtimässä lähisukulaiset, Hiirosen henkilökunta ja asukkaat sekä veteraanijärjestöjen edustajat kello 14.
Iän myötä Tenhulan kuulo on heikentynyt, mutta liikkeelle mies pääsee omin jaloin. Pitemmillä reissuilla on syytä käyttää tukena rollaattoria.
Tenhulan päivä alkaa aina sanomalehden luvulla. Kalevaa hän on seurannut vuosikymmenet. Itsenäisyyspäivänä linnan juhlat vetivät miehen vähäksi aikaa television ääreen.
"Hienot juhlat. Kaupungin juhlavuoden tapahtumia en ole niin huomannut." Toki Valde Tenhulaa muistettiin juhlaviikolla Oulun vanhimpana asukkaana kaupungin ja Oulu-seuran tervehdyksin.
Valde Tenhulan elämään sisältyy aimo määrä seikkailua. Vapaussodassa hän oli Temmeksen suojeluskunnan mukana Oulun valtauksessa helmikuussa 1918.
Vuosi 1922 kuljetti miehen Amerikkaan Tyynen meren rannalle Astoriaan Columbia-joelle. Mieleen painuvimmat olivat vuodet lohenkalastajana.
"Minä tykkään vieläkin lohesta. Kyllä se Eino sitä aina joskus tuo. Amerikassa tienasi aika hyvin. Lohet painoivat monta kymmentä kiloa. Kyllä niistä sai monta lohivoileipää tehtyä."
Aluksi nuori 22-vuotias mies työskenteli karjatiloille ja teki metsätöitä, mutta vaikuttavimmat kuusi vuotta tulivat lohiapajilta. Nuotat olivat olleet 300-metrisiä ja 30-kiloisia lohia saattoi samalla vedolla tulla jopa tusinan verran.
Lohenpyynti oli Amerikan reissulla Tenhulalle mieluisinta hommaa. Veden päällä saatettiin olla parikin viikkoa yhteen soittoon.
Suuresta maasta Tenhulalle jäi hyvä kuva. Kalastusintoa ei hillinnyt edes hengenvaarallinen verenmyrkytys, joka talttui vasta sairaalassa. Sen koomin Tenhula ei ole isommin sairastellut.
Ulkomaanreissu loppui seitsemään vuoteen, sillä Kärsämänkylälle jääneen morsiamen tiukkasävyinen kirje sai miehen palaamaan takaisin kotimaahan. Morsian uhkasi katsoa toisen, ellei Tenhula palaa pikaisesti kotiin.
Matka Yhdysvaltoihin ei ollut turha. Rahaa jäi säästöön. Huutokaupasta ostettu maatila vaihtui Torikadun varren kahdeksan huoneen kaupunkilaistaloon. Myöhemmin Tenhulat asettuivat yli 50 vuodeksi Kastelliin. Vaimo kuoli 1989. Perheeseen kuului myös kaksi kasvattilasta.
Talvisodassa Valde Tenhula palveli JR 40:n joukoissa Pelkosenniemen suunnassa. Jatkosota vei miehen viestipataljoona 13:n mukana Kiestinkiin ja viestipataljoona 31:ssä Uhtualle. Tenhula kotiutettiin 1942 "vanhana miehenä".
Oulussa asuessaan Valde Tenhula toimi aluksi poliisina, mutta parempi palkka houkutti raivoraittiin miehen myyjäksi viinakauppaan. Myyjän työstä hän jäi aikoinaan myös eläkkeelle.
Ilman viinan pisaraa Tenhula pärjäsi 88-vuotiaaksi asti, mutta nykyään lusikallinen konjakkia lääkärin määräyksestä kuuluu asiaan ihan jalkojen lämmikkeeksi. Tupakkaakaan Tenhula ei ole elämänsä varrella tuprutellut.
Kolme vuotta sitten antamassaan haastattelussa Valde Tenhula totesi, ettei "viina ole ole ihmisen ruokaa. Viina ei ole koskaan liikuttanut minua." Tuolla elämänohjeella on selvä, että Amerikan reissussakaan taalat eivät menneet turhuuksiin.
Amerikan vuodet ja kova työ olivat vankistaneet Valde Tenhulan niin, että maatöissä Temmeksellä apulantasäkit olivat kevyttä kannettavaa samoin kuin Oulussa poliisina toimiessa paikalliset juopot, kun heitä nosteltiin putkan pahnoille selviämään. Miehuusvuosien harrastuksiin Tenhulalla kuului sopivasti myös paini.
Urheilu on tietty jäänyt vähemmälle vuosien myötä, mutta Tuiran palvelukeskuksessa muutama vuosi sitten Tenhula vei satavuotiaiden sarjan kaikki mitalit!
KARI SANKALA