Liikenne: Kuusi kaistaa su­ju­voit­ti Poh­jan­tien lii­ken­net­tä – Ky­syim­me, koska oi­keal­ta saa ohittaa

LM:n tiedot: Si­sä­ra­ja­val­von­ta jat­ku­mas­sa ainakin kuu­kau­del­la – hal­li­tus kes­kus­te­lee ko­ro­na­ti­lan­tees­ta tors­tai­na

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta käsittelee jo tammikuun aikana tartuntalain muutosesitystä, joka antaisi viranomaisille valtuuksia sulkea esimerkiksi elinkeinotoiminnan asiakastiloja tartuntaketjujen syntymisen estämiseksi.

Maahantulon rajoituksia ja EU:n sisärajatarkastuksia jatketaan. Lentoasemilla jaetaan myös ohjeita koronaviruksen leviämisen estämiseksi.
Maahantulon rajoituksia ja EU:n sisärajatarkastuksia jatketaan. Lentoasemilla jaetaan myös ohjeita koronaviruksen leviämisen estämiseksi.
Kuva: Mauri Ratilainen

Hallitus saa tänään epidemologisen katsauksen koronatilanteesta valtioneuvoston yleisistunnon jälkeen. Koronarajoitusten kiristämisestä ei kuitenkaan näillä näkymin ole luvassa päätöksiä.

Etukäteen on tiedetty, että joulun ja uudenvuoden pyhien aikana ihmiset ovat käyneet koronatesteissä tavanomaista laiskemmin, joten tähänastiset tartuntaluvut eivät välttämättä ole antaneet oikeaa kuvaa tilanteesta.

Sairaalahoidon tarve ei ole kuitenkaan tähän mennessä kasvanut niin paljon kuin pahimmissa uhkakuvissa pelättiin, hallituslähteestä kerrottiin ennen loppiaista Lännen Medialle.

Huolta hallituksessa on kuitenkin aiheuttanut tavanomaista helpommin leviävän koronavirusmuunnoksen tulo Suomeen. Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi sunnuntaina pääministerin haastattelutunnilla, että Suomi voi joutua päivittämään koronastrategiaansa sen takia.

Marin väläytti mahdollisuutta, että pitäisikö Suomessa siirtyä nykyisestä hybridistrategiasta viruksen tukahduttamisstrategiaan. Tästä keskustellaan tänään hallituksessa tuoreiden epidemiatietojen valossa. Niin kauan kuin koronavirusmuunnoksen aiheuttamat tautitapaukset pystytään jäljittämään, strategian muutosta tuskin vielä tehdään.

Matkustajalennot Britanniasta Suomeen on toistaiseksi kielletty Traficomin päätöksellä.

Maahantulon rajoitukset jatkuvat

Hallituksen on tänään tarkoitus yleisistunnossa päättää EU:n sisärajavalvonnan ja ulkorajaliikenteen rajoitusten jatkamisesta kuukaudella 12. tammikuuta alkaen. Helpotusta niihin voi olla luvassa vasta myöhemmin rokotusten yleistymisen myötä, jolloin maahan pääsyn ehdoksi tulisi rokotustodistus.

Tartuntatautilain muutos, joka toisi paikallisille ja alueellisille viranomaisille lisää mahdollisuuksia nopeisiin toimiin koronaviruksen leviämisen estämiksi, on parhaillaan eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Lakimuutos antaisi kunnille ja aluehallintovirastolle mahdollisuuden sulkea esimerkiksi alueen elinkeinotoiminnan asiakastiloja kahdeksi viikoksi tartuntaketjujen syntymisen estämiseksi.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta käsittelee lainmuutosta tammikuussa eduskunnan istuntotauon aikana. Seuraavassa epävirallisessa etäkokouksessaan 13. tammikuuta valiokunta kuulee asiantuntijoita.

Toiveissa on, että eduskunta saisi lakimuutoksen hyväksyttyä helmikuun alkupuolella. Istuntotauolta eduskunta palaa 2. helmikuuta.

Valmiuslaille ei tarvetta, mutta tilanne voi muuttua

Eduskuntaryhmiä valmisteltiin joulun alla siihen mahdollisuuteen, että eduskunta voitaisiin joutua kutsumaan koolle ennenaikaisesti, jos valmislaki jouduttaisiin ottamaan käyttöön.

Näillä näkymin siihen ei ole tarvetta. Hallituslähteen mukaan tilanne voi kuitenkin muuttua nopeasti, jos käy ilmi, että koronaviruksen brittimuunnos alkaa levitä laajasti Suomessa tai tartunnat muuten ryöpsähtävät voimakkaaseen kasvuun.

Odotettua hitaamman rokotustahdin vauhdittamiseksi hallituksella ei ole lähteen mielestä kovin paljon tehtävissä.

– Rokotusten käytännön järjestelyt eivät ole hallituksen vastuulla, vaan sairaanhoitopiirien ja kuntien vastuulla. Niitä sosiaali- ja terveysministeriö sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tietenkin ohjeistavat, hallituslähde totesi Lännen Medialle.