
Linnanmaan Huvilarannantielle nousee Vihreäksi kortteliksi nimetty korttelikokonaisuus lähivuosina. Rakennuskokonaisuus rakennetaan kolmessa vaiheessa, joista ensimmäisen pitäisi olla valmis jo kahden vuoden kuluessa.
Oulun kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina toteuttamissopimuksen kaupungin ja hankkeen toteuttavan Rakennusteho Groupin kesken.
Korttelialue sijaitsee Huvilarannantien ja Alakyläntien rajaamalla alueella Pyykösjärven tuntumassa. Asuntoja on tulossa noin 113, mikä merkitsee noin 175:tä asukasta. Tavoitteena on päästä rakentamaan korttelia mahdollisimman pian. Jos kaava-asiat etenevät mahdollisimman sujuvasti, rakentaminen voisi alkaa syys-lokakuussa tänä vuonna.
Tontilla on rakennusoikeutta asuinkerrostaloille ja rivitaloille yhteensä 8 600 kerrosalaneliömetriä. Rakennusteho sitoutuu sopimuksen mukaan rakentamaan korttelialueen vaiheittain niin, että tulevan kahden vuoden kuluessa
rakennetaan vähintään 2 200 kerrosalaneliön verran. Toisessa vaiheessa rakennetaan neljän vuoden kuluessa vähintään 1 800 neliön kokoinen osuus. Viimeisessä vaiheessa pitäisi kuuden vuoden kuluessa nousta vähintään 3 000 neliön kokoinen osa korttelia.
Havainnekuvan perusteella kerrostalot tulevat olemaan nelikerroksisia, ja rakentaminen alkaa tontin pohjoisesta päästä.