Olin vuosia sitten tilaisuudessa, jossa oli iso joukko toisilleen tuttuja ja tuntemattomia naisia. Jokainen esitteli itsensä ja kertoi harrastuksensa. Pohdiskelin vuoroani odotellessa ja toisia kuunnellessa, että mitkä ovat minun harrastuksiani.
Suurin osa paikalla olleista kertoi harrastuksekseen yksinomaan liikunnan eri muodoissaan. Kun kuulin mainittavan muitakin harrastuksia, ilahduin. Miksi ilahduin, vaikka kansanterveystieteilijänä ehdottomasti pidän liikkumista tärkeänä, hyvinvointia ylläpitävänä asiana?
Ajattelen, että liikkuminen on ihmiselle yhtä luontaista ja tärkeää kuin syöminen. En kuitenkaan kuullut yhdenkään mainitsevan syömiseen, ruokakulttuureihin tai ruokaan liittyvää harrastusta, vaikka joku saattoi olla myös intohimoinen kakkutaiteilija tai kreikkalaisen ruokakulttuurin harrastaja.
Mitä harrastus oikeastaan tarkoittaa? Wikipediassa se määritellään näin: ”Harrastus on säännöllisesti harjoitettua vapaa-ajan toimintaa, jonka tarkoituksena on rentouttaa ja tuottaa mielihyvää. Harrastamisen motiivina on nautinto ja kiinnostus aiheeseen – Päämääränä on kuitenkin itsensä toteuttaminen”.
Sijoitan tavoitteellisen, kuntoa kohottavan liikunnan ennemmin kategoriaan ”velvollisuudet” tai ”itsestä huolehtiminen”. Mikäpä sen mukavampaa, jos kaksi kärpästä hoituu yhdellä iskulla liikkumalla lihasvoimin paikasta toiseen silloin, kun se on mahdollista.
Vaikka se tuulettaa ajatuksia ja hoitaa mielenterveyttä liikunnan harrastamisen tavoin, sitä ei varmaan voi nimetä harrastukseksi. Mieluiten käytän rajallisen harrastamisaikani syventymällä kiinnostaviin asioihin, jolloin aika katoaa, ja ehkä siinä sivussa liikutan kehoanikin.
Harrastuspohdintaa nosti esiin opetus- ja kulttuuriministeriön liikunnan vastuualueen johtaja Tiina Kivisaari vuoden 2023 lopussa pidetyillä Liikuntalääketieteen päivillä. Hän totesi, että harrastukset eivät rajoitu vain liikuntaharrastuksiin eivätkä liikuntaharrastukset takaa riittävää fyysistä aktiivisuutta.
Edellä mainittu havaintoni naisten harrastuksista saattoi perustua valikoituneeseen otokseen eikä millään muotoa ole verrattavissa väestötasoon, mutta rohkenen epäillä, että naisten harrastuksista arviolta 80 prosenttia liittyisi liikuntaan.
Miksi epäilen? Koska uskon ja toivon naisten tekevän paljon muutakin itseään kiinnostavaa, jossa saa toteuttaa itseään. Johtuiko ryhmän paineesta, että liikunta nousi esiin? Onhan se yleisesti hyväksyttävä ja tavoiteltava harrastus.
Olen täysin yhtä mieltä siitä, että mieltä virkistävä ja kehoa huoltava liikunta on hyvä harrastus. Liikkuminen on silti paljon muutakin kuin liikuntaharrastus tai nippu niitä. Se on ennen kaikkea elämäntapa.
Sitä, että käytetään enemmän lihasvoimaa moottoroitujen ajoneuvojen sijaan. Useimmilla meistä riittää siinä kehittämistä.
Omalla asuinalueellani Oulussa ilahdun siitä, että pyöräilyreitit ovat oikeastaan oikoreittejä. Väitän, että kaurapuuromoottorin käytössä kyse on ennen kaikkea ajattelutavan muuttamisesta ja uusien tapojen opettelusta.
Marjukka Nurkkala
Kansanterveystieteen tutkija, Oulun yliopisto & ODL Liikuntaklinikka