Lii­ken­ne­me­lu näkyy ve­ri­näyt­tees­sä – Oulun yli­opis­ton tut­ki­mus pal­jas­taa de­si­be­lien ko­hot­ta­van ko­les­te­ro­lia

Uuden tutkimuksen mukaan altistuminen yöaikaiselle tieliikennemelulle on yhteydessä muun muassa korkeampiin kokonaiskolesteroliarvoihin.
Uuden tutkimuksen mukaan altistuminen yöaikaiselle tieliikennemelulle on yhteydessä muun muassa korkeampiin kokonaiskolesteroliarvoihin.
Kuva: Peura Pekka

Liikennemelu on yhteydessä korkeampiin veren kolesteroli- ja rasva-arvoihin. Uuden tutkimuksen mukaan muutoksia veren rasva-arvoissa esiintyy jo 50 desibelin melutasolla ja ne voimistuvat melutason noustessa.

Tutkimus osoitti, että altistuminen yli 55 desibelin yöaikaiselle tieliikennemelulle oli yhteydessä muun muassa korkeampiin kokonaiskolesterolin, LDL-kolesterolin ja rasvahappojen arvoihin. Nämä ovat tärkeitä sydän- ja aineenvaihduntaterveyteen liittyviä tekijöitä.

Oulun yliopiston väitöskirjatutkijan Yiyan Hen mukaan löydökset viittaavat siihen, että yöaikainen liikennemelu voi vaikuttaa metaboliseen terveyteen hienovaraisesti mutta johdonmukaisesti.

– Vaikka muutokset yksittäisen henkilön kolesteroli- ja rasva-arvoissa ovat pieniä, liikennemelulle altistuu erittäin suuri määrä ihmisiä. Tätä kautta pienikin muutos voi johtaa suureen kansanterveydelliseen vaikutukseen, He toteaa tiedotteessa.

Tutkimuksessa tarkasteltiin yli 270 000 aikuisen aineistoa, joka oli peräisin kolmesta suuresta eurooppalaisesta väestökohortista: Ison-Britannian UK Biobankista, Rotterdam-tutkimuksesta ja Pohjois-Suomen vuoden 1966 syntymäkohortista.

Yöaikainen tieliikennemelu mallinnettiin osallistujien asuinosoitteisiin kansallisten melukarttojen avulla. Analyyseissä keskityttiin meluun yöaikana, koska silloin ihmiset todennäköisimmin ovat kotona ja melu voi vaikuttaa uneen.

Verinäytteistä tutkittiin 155 merkkiainetta kehittyneillä analyysimenetelmillä. Näin pystyttiin yhdistämään pitkäaikainen yöaikainen melualtistus tarkasti määriteltyihin veressä näkyviin aineenvaihduntamuutoksiin.

Environmental Research -lehdessä julkaistu tutkimus on yksi tähän mennessä suurimmista pitkäaikaisen melualtistuksen biologisia vaikutuksia selvittävistä tutkimuksista.

Aiemmat tutkimukset ovat yhdistäneet liikennemelun sydänsairauksiin ja diabetekseen. Nyt julkaistu tutkimus tuo uutta tietoa osoittamalla, että melualtistus liittyy muutoksiin aineenvaihduntareiteissä jo kauan ennen sairauksien kehittymistä.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä