Pääkirjoitus

Lie­vem­pää­kin covidia on yhä tärkeää torjua, mutta kei­nois­ta käydään nyt häm­men­tä­vää kiistaa

Koronatartunnat kasvavat taas odotetusti ja sen myötä lauhtuneidenkin virusversioiden synnyttämät ongelmat. Asiantuntijat kiistelevät neljännen rokotuskierroksen tarpeesta. Ruotsi on valinnut asiassa vapaaehtoisuuden.

Koronavirustartuntojen määrä on Suomessa kääntynyt kesän mentyä kasvuun, mikä näkyy jo työpaikoilla. Sairaaloiden osastohoidossa olevien koronapotilaiden määrä on sekin jo noin tuhat, mutta noin puolella tuosta joukosta alkuperäinen syy sairaalahoidolle on muu kuin koronavirus.

Tehohoidossa olevien covid-potilaiden määrä oli torstain tiedon mukaan 13, kaukana epidemian pahimmista hetkistä.

Suomen kuolintilastot ovat toisaalta pohjoismaisessa vertailussa olleet viime kuukausina kiistattoman synkät. Kuolemat, joihin liittyy koronatartunta, ovat koskeneet erityisesti vanhimpia kansalaisia.

Jälleen kerran asiantuntijoiden näkemykset tilanteesta ovat hämmentävän ristikkäisiä.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut