Sodat raivoavat rajoillamme, sähkön hinnat kiipeävät pilviin ja globaalit kilpailijat testaavat Euroopan päättäväisyyttä. Torstaina Euroopan johtajat kokoontuvat Brysseliin keskustelemaan EU:n pitkän aikavälin budjetista.
Olemme kaikki yhtä mieltä siitä, että Euroopan tulee puolustaa kansalaistensa turvallisuutta, vaurautta ja tulevaisuutta. Viimeisimmän Eurobarometrin mukaan suurin osa eurooppalaisista haluaa EU:n pitävän huolta heidän turvallisuudestaan. Tutkimustulokset osoittavat myös, että suurin osa haluaa yhtenäisemmän unionin, joka pystyy vastaamaan haasteisiin.
EU-budjetti on alle prosentin koko Euroopan taloudesta, ja se on pysynyt tällä tasolla viimeiset 40 vuotta. Samaan aikaan kansalliset budjetit ovat jatkaneet kasvuaan. EU:n tulee ryhtyä maksamaan sen ”Covid-lainoja” vuodesta 2028 eteenpäin. Tämän lisäksi inflaatio syö budjetin ostovoimaa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vuosien 2028–2034 budjetissa käytössä olevien varojen ostovoima on pienempi kuin nykyisen budjetin ostovoima silloin kun se otettiin käytäntöön.
EU:n johdon tulisi tehdä töitä sen eteen, että Eurooppa pystyisi vastaamaan haasteisiin eikä väitellä kuinka paljon yhteisestä budjetista tulisi leikata. Jokainen viikko, joka käytetään kinasteluun, on lahja niille, jotka haluavat heikomman Euroopan. Ajankohtaiset ongelmat liittyen turvallisuuteen, puolustukseen, kilpailukykyyn ja ruuan turvallisuuteen eivät tule häviämään EU-budjettia leikkaamalla. Päinvastoin jäsenmaiden kyky vastata näihin haasteisiin tulee heikkenemään.
Mitä EU:n pitkän aikavälin budjetti tarkoittaa käytännössä? Yhteiset puolustushankinnat, jaetut satelliitit ja tutkimusprojektit ovat kaikki investointeja, joita yksittäiset maat eivät voi rahoittaa tehokkaasti yksin.
Kun maastopalot riehuvat Euroopassa, yhteisesti rahoitetut ja jaetut pelastusresurssit kaikista EU:n jäsenvaltioista osallistuvat toimiin. Suomi on saanut EU-rahoitusta muun muassa itärajan valvontakyvyn vahvistamiseen.
EU:n köyhempien alueiden tukeminen, ruuan tuotannon turvaaminen, koulutusmahdollisuuksien varmistaminen Erasmus+ -ohjelmalla ja yritysten kasvu- ja kilpailukykytuet globaaleilla markkinoilla ovat esimerkkejä ohjelmista, jotka edesauttavat kasvua ja tarjoavat mahdollisuuksia kaikissa 27 jäsenvaltiossa.
Näitä etuuksia ei voi arvioida yksinkertaisilla taselaskelmilla siitä, kuka maksaa ja mitäkin, ja kuka saa ja kuinka paljon. On sanomattakin selvää, että kansalliset rahoitushuolet ovat todellisia, ja otamme ne vakavasti. Varojen keskittäminen on kuitenkin tehokkaampaa: noin 1,20 eurolla per EU-kansalainen per päivä me rahoitamme asioita, joita yksikään valtio ei pysty itse rahoittamaan. Jokainen euro, joka investoidaan EU:n budjetin kautta, synnyttää jopa kuusi euroa Euroopan kansalaisten hyväksi.
Tämän vuoksi meidän tulee tehdä enemmän – ei vähemmän – yhdessä. Syvempi EU:n integraatio voisi tuottaa yli 2,8 biljoonan euron vuosituotot vuoteen 2032 mennessä, kun nyt esimerkiksi hajautetut puolustusmenot maksavat Euroopalle 17–58 miljardia euroa vuodessa.
Jos jäsenmaiden hallitukset haluavat vähentää kansallisiin jäsenmaksuihin liittyvää painetta, vastaus tähän ei ole puolustuksen, energian ja kilpailukyvyn alirahoittaminen, vaan uusien rahoitusmahdollisuuksien etsiminen ja ”Covid-lainojen” maksaminen. EU tarvitsee lisää omia varoja. Euroopan parlamentti on jo ehdottanut muita omia varoja, joilla pystyttäisiin tuottamaan huomattavia tuloja ja samanaikaisesti vähennettäisiin paineita kansalliselta rahoitukselta.
EU:n seuraava pitkän aikavälin budjetti on poliittinen valinta, ei kirjanpidollinen harjoitus. Jakaantunut Eurooppa, joka ei pysty sijoittamaan omaan turvallisuuteensa ja vaurauteensa, on juuri se mitä nationalistit kotimaassa ja ulkomailla toivovat. Jokainen leikkaus, joka heikentää Eurooppaa, vahvistaa heidän näkemystään kyvyttömästä Euroopasta.
Euroopan hallitukset tarvitsevat parlamentin hyväksynnän budjetille. Budjetti, joka heikentää Eurooppaa ei saa meidän tukeamme. Euroopan johtajien tulisi keskittyä vähemmän siihen, mistä leikata, ja keskittyä enemmän siihen, mitä Eurooppa ei voi menettää. Kyvykäs EU-budjetti on halvin tapa osoittaa vahvuutta.
Siegfried Mureşan, Carla Tavares
Euroopan parlamentin esittelijät koskien EU:n pitkän aikavälin budjettia