
Oulujoen seurakunnan seurakuntaneuvoston ja Oulun seurakuntien yhteisen kirkkovaltuuston jäsen Ada Vesenterä on odottanut rippileirille sijoittuvaa kotimaista Eden-elokuvaa (Plaza & Star, ensi-ilta perjantaina) suurella mielenkiinnolla.
Rippikoulua kun ei ole valkokankaalla aiemmin käsitelty.
Vesenterä itse kävi rippikoulun jälkeen isos- ja yövalvojakoulutuksen, mutta isosena hän on ollut vain kymmenvuotiaiden kymppileirillä. Elokuva joka tapauksessa tuo vahvasti omat rippikouluajat mieleen. Henkilöhahmot ovat hyvin tunnistettavia.
– Meilläkin porukkaa tuli eri puolilta Oulua, ja kaikki tulivat eri asenteella. Jollakin motiivina oli vain raha, Vesenterä toteaa.
– Oli niitä, joita ei oikein kiinnostanut, ja niitä, jotka miettivät, eroaako kirkosta. Osa on eronnut, ja osa ei ole eronnut. Jotkut taas ovat jääneet sille tielle ja tekevät töitä seurakunnalle.
Eräs elokuvan henkilöistä kyseenalaistaa kirkkoa ja uskonasioita, eikä epäröi esittää näkemyksiään ääneen pappien kuullen.