Hämmentyneenä olen lukenut juttuja ja kuunnellut kannanottoja lastensuojelun, erityisesti sijaishuollon, tilasta. Voin vain aavistaa miltä näiden juttujen lukeminen lastensuojelun työntekijöistä on tuntunut ja tuntuu.
Syyllisiä lasten ja nuorten pahoinvointiin haetaan innolla ja sopiva syyllinen on löydetty niistä ihmisistä, jotka parhaansa mukaan yrittävät korjata vuosien aikana tapahtuneita laiminlyöntejä ja epäonnistumisia, joiden seurauksena lapset oireilevat tuhoamalla itseään ja toisia.
Ennen kuin lapsi sijoitetaan laitokseen on ehtinyt paljon tapahtua. Kaikki mahdollinen apu mitä yhteiskunnassa on tarjolla on otettu käyttöön lasten auttamiseksi, ja kun mikään ei ole auttanut, lapsi on jouduttu sijoittamaan sijaisperheeseen tai lastensuojelulaitokseen.
Rikkinäiset, päihteitä käyttävät, mielenterveysongelmista kärsivät, itsemurhaa yrittäneet, väkivaltaiset, elämästä ymmällä olevat lapset on otettu yhteiskunnan huostaan, pois kotoa, pois tavallisten ihmisten silmistä.
Odotetaan ihmettä tapahtuvaksi muutamassa kuukaudessa. Luullaan, että lapsen tahdonsuunta kääntyy ja hänestä tulee hetkessä itseään ja toisia kunnioittava ihminen.
Uskotaan, että kunhan lapsen oikeuksia kunnioitetaan, häneen luotetaan eikä turhaan epäillä hänen luotettavuuttaan vuosia jatkunut päihteiden käyttö loppuu, väkivalta häviää taivaan tuuliin, vääristyneet käyttäytymismallit oikenevat ja lapsi lähtee laitoksesta iloisin ja avoimin mielin ja löytää elämässään oman paikkansa kunnon kansalaisena.
Ihmeitä onneksi tapahtuu, mutta vain jos annetaan lastensuojelun työntekijöitä niitä olla tekemässä.