"Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö ADHD (Attention Deficit Hyperactivity Disorder) on toimintakykyä heikentävä neurokehityksellinen oireyhtymä, joka voidaan diagnosoida lapsuudessa, nuoruudessa tai aikuisuudessa".
Viimeisien tutkimusten mukaan yksi kymmenestä ala-asteen koululaisesta on saanut lääkehoitoa tähän häiriöön. Heitä on siis joka luokkahuoneessa muutamia.
Itse muistan 60-luvulla kansakoulussa olleena, ettei tällaista tautia löytynyt keneltäkään. Kolme varttia istuttiin hiljaa pulpetissa opettajan puhuessa, tarvittaessa lausuttiin ulkomuistista kertotaulu tai virsien säkeistöt.
Muistan, kun kuunneltiin Pekka ja Susi -musiikkinäytelmää, ja eihän se juurikaan kiinnostanut, niin tuskaisia olivat ne tunnit. Kuri oli kuitenkin silloin niin kova, että ei siinä mikään auttanut, sinniteltiin vain. Kyllä sen jälkeen välitunnilla vauhtia riittikin.
Kansakoulussa sairastettiin kaikki mahdolliset kulkutaudit, kuten tulirokko, tuhkarokko, vesirokko, vihurirokko ja sikotauti. Muistan, kuinka taudit tarttuivat aina seuraavaan pulpettirivissä, poissa olijat menivät järjestyksessä.
Itsekin sairastin nuo kaikki, ja sen lisäksi umpisuoli tulehtui. Oksensin asuntolassa koko yön, ja seuraavana päivänä kotiin 2,5 tuntia linja-autolla. Eihän umpisuoli tietenkään kotona parantunut, ja parin päivän päästä äidin kanssa taksilla Ouluun. Viikko sairaalassa ja toinen viikko kotona parantamassa leikkaushaavaa.
Paljon on elämä muuttunut puolessa vuosisadassa, käsittämätön määrä monenlaista informaatiota työntyy joka tuutista.
Kännykkä pitää lapsia otteessaan niin tiukasti, että aivosumu hämärtää todellista elämää. Ei tarvitse olla mikään aivotutkija ymmärtääkseen etteivätkö monet tietotekniset laitteet lisää hermostollista kuormitusta alakoululaisilla, nyt vasta aletaan tosissaan rajoittamaan laitteiden käyttöä.
Nykyisin lapset rokotetaan, eikä heidän tarvitse sairastaa yhtäkään rokkoa, heitä suojellaan kaikilta mahdollisilta kärsimyksiltä, jotta mukavuusalueen sisällä pysyisivät. Tietysti kulkutaudit aiheuttivat ennen monenlaisia vaaratekijöitä, jotka sitten vaikeuttivat loppuelämää, siksi nykylapset rokotetaan.
Mukavuusalueen ulkopuolella joudutaan nykyisin enemmän henkisesti kuin fyysisesti, ja sekin on monille loppuelämää vaikeuttava haava.
Kumpi on sitten parempi, fyysinen vai henkinen altistuminen lapsuusaikana? Ei lasten aivot ainakaan ole kerenneet sopeutua sähköisesti saapuviin virikkeisiin, joten rajoitukset ovat varmasti paikallaan. Tuskin kurittaminenkaan on ratkaisu, mutta kyllä sääntöjen pitää olla selvät kotoa ja päiväkodista lähtien, jottei ala-asteen oppilaat sentään käy toistensa tai opettajan kurkkuun kiinni.
Aikuisten tulisi pystyä kontrolloimaan omia sähköisiä laitteita ja kestää myös tekoälyn tuomat myllerrykset ilman lääkitystä pääosin, vaikka vaikeaa se on, ja apuakin on osattava hakea tarvittaessa.
Tapio Lievetmursu
Pudasjärvi