Kaleva nosti pääkirjoituksessaan 22.10. esiin äärimmäisen tärkeän ja kipeän aiheen: lapsiperheköyhyyden hälyttävän lisääntymisen Suomessa. Ilmiö tuo mukanaan perheiden arjen selviytymistaistelua ja inhimillistä hätää sekä kehityskulun, jolla on kauaskantoiset seuraukset koko suomalaiselle yhteiskunnalle ja kansantaloudelle.
Viime vuosina tehdyillä sosiaaliturvan leikkauksilla ja indeksijäädytyksillä on ollut suora, kumulatiivinen vaikutus monien lapsiperheiden käytettävissä oleviin tuloihin. Kun perheen tulot alenevat perusturvan heikentyessä, arki muuttuu jatkuvaksi kriisinhallinnaksi. Tulojen alenema ei tarkoita vain tinkimistä ylellisyydestä, vaan se osuu suoraan lapsen arkeen, ravintoon, terveydenhuoltoon ja harrastuksiin.
Kansantalouden velkaantumisen minimointi on tärkeä tehtävä. Jos kuitenkin julkisessa taloudessa haetaan lyhytnäköisiä säästöjä leikkaamalla heikoimmassa asemassa olevien perheiden toimeentuloa, tehdään samalla taloudellisesti kestämätön valinta siirtää lasku tulevaisuuteen.
Niukkuudella on lapsen arjessa monet seuraukset. Jos perheessä taloudellinen niukkuus on jatkuvaa, lapsi jää helposti osattomaksi kavereiden ja vertaisryhmänsä sosiaalisesta elämästä. Harrastusten hinnan karkaaminen käsistä ja nuorten käyttämien perusvälineiden puute luovat lapselle varhaisessa vaiheessa kokemuksen ulkopuolisuudesta. Tämä voi olla kiusaamisen syy ja osattomuuden tunne voi murentaa nuoren itsetuntoa. Polku johtaa liian usein nuorten syrjäytymiseen, koulutuksen keskeytymiseen ja pysyvään etääntymiseen työmarkkinoilta.
Jokainen syrjäytynyt nuori on menetys ja inhimillinen tragedia. Yhden syrjäytyneen nuoren kustannukseksi yhteiskunnalle on laskettu miljoona euroa. Tällä hinnalla olisi kestävämpää tukea heikoimmassa asemassa olevia perheitä tai esimerkiksi palkata lähes 20 ammattilaista vuodeksi varhaiskasvatukseen tai perusopetukseen lasten tueksi. Kansantalouden näkökulmasta katsottuna lapsiperheiltä säästäminen onkin poikkeuksellisen huonoa taloudenpitoa.
Meillä ei ole varaa menettää yhtäkään nuorta tai peräti ikäpolvea passiivisuuteen ja näköalattomuuteen. Lapsiköyhyyden ennaltaehkäisy, perheiden riittävän tulotason turvaaminen ja varhainen tuki ovat aina moninkertaisesti halvempaa ja inhimillisempää kuin syrjäytymisen raskaiden seurausten hoitaminen jälkikäteen.
On aika hyväksyä, että panostaminen lapsiin ja perheiden toimeentuloon ei ole kuluerä, vaan sijoitus tulevaisuuteen. Köyhyyden kierre on katkaistava nyt, ennen kuin sen hinta muuttuu yhteiskunnalle kohtuuttomaksi kantaa.
Lapsissa ja nuorissa on yhteiskuntamme tulevaisuus.
Jorma Viitala
sosionomi, HM, isä ja ukki, Oulu