Olin syksyllä 1992 nuori isä, jonka mieluisiin velvollisuuksiin kuului kanniskella pientä vastasyntynyttä Iina-tytärtä yöt pitkät, koska vauvalla oli koliikki, niin kuin siihen aikaan ne viheliäiset vatsavaivat nimettiin ja selitettiin.

Kävelin paidatta ympäri huoneistoa pelkkään harsovaippaan puettu vauva olkapäälläni. Kävelyni rytmi ja peppuun kädellä taputtelu rauhoittivat pienokaista. Auta armias, mikään muu kuin pystyasento iskän olkapäätä vasten ei vauvalle kelvannut; jos muuta asentoa yritti, kipu ja parku täyttivät huoneen ja oli varmaa, että tärkeää unta keräävä äiti makuuhuoneessa heräsi.