Putkirikko aiheutti vahingontorjuntatehtävän pelastuslaitokselle Ylivieskassa sunnuntaina.
Pelastuslaitos kertoo tiedotteessa saaneensa hälytyksen, jonka mukaan lämminvesivaraaja oli räjähtänyt. Palokunnan päästessä paikalle todettiin, että varaajasta lähtevä lämminvesiputki oli posahtanut rikki ja kuumat vedet olivat valuneet saunaan.
Tilanteesta selvittiin lopulta pienillä vaurioilla, koska vuotava vesi meni suoraan lattiakaivoon.
– Asunto oli tosin kuin turkkilainen sauna, höyryä oli valtavasti, päivystävä palomestari sanoo tiedotteessa.
Pelastuslaitos katkaisi vedet asunnosta ja kytki lämminvesivaraajan virrattomaksi. Se myös tuuletti höyryt pois. Kiinteistöhuollon tehtäväksi jäi tulpata rikkoutunut putki korjaukseen asti.
Pelastuslaitos muistuttaa, että oman asunnon kiinteistötekniikan käyttö kannattaa opetella hyvin. Veden pääsulun ja sähkön pääkytkimen sijainti tulisi olla kaikkien asukkaiden tiedossa. Hätätilanteessa niiden avulla saadaan nopeasti pienennettyä vahinkoja.
– Tässä tilanteessa pelastuslaitokselle oli isona apuna taloyhtiön hallituksen porukka, joka pystyi nopeasti reagoimaan pelastuslaitoksen toiveisiin, tiedotteessa sanotaan.