
Yksityiselle sosiaalipalvelualalle on annettu tänään useita uusia lakkovaroituksia. Lisäksi työntekijäpuoli on ilmoittanut hakusaarroista ja keikkailukielloista yksityisellä sosiaalipalvelualalla.
Asiasta kertovat sekä työntekijä- että työnantajapuoli.
Jos lakot toteutuvat, ne osuvat Pohjois-Pohjanmaan, Lapin, Etelä-Pohjanmaan, Pohjois-Savon sekä Keski-Suomen maakuntien alueille.
Lastensuojelussa lakot alkaisivat 19.6. ja kestäisivät neljä vuorokautta. Samoin henkilökohtaisia avustajia koskevat lakot alkaisivat 19.6. ja kestäisivät neljä vuorokautta. Lakot ympärivuorokautiseen asumispalveluun alkaisivat 20.6. ja kestäisivät kolme vuorokautta.
Työriidassa työntekijäpuolta edustavat Tehy, SuPer, Erto, JHL, Talentia ja Salli. Työantajapuolta edustaa Hyvinvointiala HALI ry.
Lisäksi työntekijäpuoli julisti tänään hakusaartoon Pihlajalinna-, Esperi-, Mehiläinen- ja Attendo-konsernien yritykset yksityisellä sosiaalipalvelualalla. Työntekijäpuoli on myös antanut keikkailukiellon yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta (SOSTES) noudattaville työpaikoille.
Keikkailukielto ja hakusaarto alkoivat tänään. Ne päättyvät 14. kesäkuuta.
Koko toimialalla on lisäksi ylityö- ja vuoronvaihtokielto, joka kestää 14.6. saakka.
Lakot alkoivat varhaiskasvatuksessa ja lastensuojelussa
Jo aiemmin on kerrottu, että yksityisellä sosiaalipalvelualalla alkaa huomenna lakko ikäihmisten ja vammaisten palveluasumisessa.
Sote ry kertoo tiedotteessa, että ikäihmisten ja vammaisten palveluasumisessa kolmipäiväinen lakko koskee erikseen ilmoitettuja yksikköjä. Listalla on yksityisiä hoivakoteja ja palvelutaloja Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa.
Lakko koskee esimerkiksi tiettyjä Esperi Caren, Saga Caren, Validian, Mehiläisen ja Mainiokotien yksikköjä.
Tänään alkoivat lakot lastensuojelussa ja yksityisessä varhaiskasvatuksessa Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa.
Työnantajaosapuolta edustavan Hyvinvointiala Hali ry:n mukaan varhaiskasvatuksen lakon piirissä on 10 500 lasta. Lastensuojelun ja palveluasumisen lakkojen piirissä taas on runsas tuhat vanhusta, vammaista ja lasta.
Työkiistan aiheena ovat palkat. Ammattijärjestöt ovat kertoneet, että niiden tavoitteena on kuroa kiinni palkkaeroa julkiseen sektoriin.
Ylityö- ja vuoronvaihtokielto jatkuu
Yksityisissä päiväkodeissa lakko kestää kolme vuorokautta. Työnseisaus koskee NorlandianVerkanappuloiden, Pilke-päiväkotienTouhulan ja Sateenkaari Kodon toimipisteitä Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa.
Lastensuojelun toimipisteissä lakot kestävät neljä vuorokautta. Työnseisauksen piiriin kuuluu FamilarinAttendon ja Humanan kaikki tietyissä lastensuojelun toimipisteissä tehtävä työ Uudenmaan ja Varsinais-Suomen alueella.
Työriidan osapuolet tapaavat valtakunnansovittelijan luona seuraavan kerran 5. kesäkuuta.
Lakkokohteet Pohjois-Pohjanmaalla
Pohjois-Pohjanmaalla 19. ja 20.6. uhkaavat lakot koskisivat lukuisia hoivakoteja ja lastensuojelun toimipisteitä.
Lakkokohteita olisivat Esperin hoivakodit Haapalehto (Oulu), Alma (Oulu), Teppola (Oulu), Ainola (Oulu), Amelia (Oulu), Albert (Oulu), Santaholma (Haukipudas), Orvokki (Muhos), Leinikki (Muhos) ja Lauttalampi (Kuusamo).
Lakon piirissä olisivat myös Humana Hoiva Oy:n Koivu- ja Tähtikoti (Muhos), Helminkoti (Muhos) ja Lipporanta (Oulu) sekä Mainiokodit Siiri (Oulu), Suvanto (Oulu), Vuoksi (Oulu), Sulka (Oulu) ja Muikku (Kuusamo). Lakkokohteita olisivat lisäksi Humana Kotikylä Cajanus (Kempele) ja Humana Kotikylä Kotikoivu (Kuusamo).
Lastensuojelussa lakon piirissä Pohjois-Pohjanmaalla ovat Familar Oy:n avo- ja perhehoitopalvelut Oulussa ja Leivonkoti Muhoksella, Jokilaaksojen Perhekodit Oy:n toimipisteet Kempeleessä, Limingassa, Raahessa, Ylivieskassa ja Nivalassa, Simikaaren Perhekoti Oy:n yksiköt Oulussa ja Ylivieskassa, Sosiaalipalvelut Jussila Oy Alavieskassa, Sosiaalipalvelut Leenala Oy Haapajärvellä, Sähäkkä Oy Oulaisissa, Humana Avopalvelut Oy:n perhekuntoutusyksiköt Kempeleessä ja Nivalassa sekä Attendo Pekkalankoti Oulussa.
Täydennetty kauttaaltaan ja lisätty Pohjois-Pohjanmaan lakkokohteet kello 17.27.