
Vastuullinen kuluttaminen, eettisyys, vastaisku pikamuodille. Vahvoja ilmaisuja, jotka puhuttelevat maapallon hyvinvoinnista huolestuneita kansalaisia.
Nämä teemat yhdistivät myös Emma Pakasta, Hannu Laukkasta ja Jenni Santaniemeä opiskelijatovereineen, kun he perustivat Kure Storen Oulun ammattikorkeakoulun Terwa-akatemiassa viisi vuotta sitten.
”Tahdoimme olla vastaisku pikamuodille. Tarjota asiakkaille vastuullisemman ja eettisemmän valinnan”, Pakanen avaa Kuren perustamisen lähtökohtia.
Terwa-akatemiassa opiskelijat perustavat itse yrityksen ja oppivat käytännön kautta liike-elämän perusteita. Vaikka kolmikon opinnot ovatkin jo jääneet taakse, jatkaa Kure yhä elämäänsä. Nykyään trion apuna työskentelee myös kaksi työntekijää.
3.6. taakse jäivät myös viisi vuotta palvelleet tilat Hallituskadulla, kun suomalaisiin vaate-, koru- ja sisustusbrändeihin keskittyvä liike muutti uusiin tiloihin Kauppakortteli Pekuriin.
Valinnoilla on väliä
Opiskelijajoukon Terwa-akatemiassa yhteen tuonut kiinnostus vastuulliseen kuluttamiseen määrittää yhä Kuren päivittäistä tekemistä.
Toiminnan lähtökohtia kunnioitetaan ottamalla valikoimiin kestävistä materiaaleista tehtyjä tuotteita, joilla on asianmukaiset sertifikaatit ja joissa mahdollisuuksien mukaan hyödynnetään kierrätys- ja luomumateriaaleja. Tuotemerkkien taustat on myös tarkistettu ennen myyntiin ottamista.

Vastuullisuus ei kuitenkaan synny pelkästään tuotteiden ominaisuuksista. Yhtä lailla teoilla ja kulutuskäyttäytymisellä on merkitystä. Siksi Kuressa kannustetaan asiakkaita harkittuihin ostopäätöksiin hetken mielijohteesta toimimisen sijaan.
”Laadukas vaate kestää aikaa ja käyttöä. Tuotteiden pitkä käyttöikä on kaiken perusta. Kivijalkaliike tukee tätä hyvin, kun asiakas voi heti varmistaa, että vaatteen koko, väri ja materiaali ovat halutunlaiset. Tällöin vaate tulee myös varmasti käyttöön”, Laukkanen luonnehtii.
Laadulla – etenkin suomalaisella – on toki hintansa. Kuren tietoinen valinta on, ettei asiakkaita lähdetä yllyttämään hätäisiin ostopäätöksiin roimin alennuksin tai hinta edellä. Sen sijaan he haluavat tarjota pitkää käyttöikää ja laatua.
Hintavaltakin tuntuva vaate maksaa itsensä takaisin, kun se palvelee pitkään ja uskollisesti – toisin kuin nopeasti tiensä pään kohtaava edullinen pikamuoti.
”Aluksi piti enemmän perustella, miksi jokin tuote maksaa mitä maksaa. Asenteet ovat kuitenkin muuttuneet, kun tietoisuus on kasvanut. Me pystymme selkä suorassa perustelemaan hintamme ja kertomaan, mitä rahalla saa ja ketä tuottajaa ostoksellasi tuet”, Pakanen kertaa asiakkaiden valveutuneisuuden kasvua.

Näyteikkuna suomalaiseen suunnitteluun
Yrittäjien suoraselkäinen toiminta on kerännyt osakseen kiitosta, ja Kurella on jo vankka asiakaskunta, joka jakaa samat arvot heidän kanssaan.
Vaikka ilmasto- ja vastuullisuuskeskustelussa usein voimakkaimmin kuuluu nuorten ääni, ei Kuren asiakaskunta koostu yksinomaan nuorisosta – ekologisuus ja suomalainen design kiinnostavat laajasti eri ikäisiä. Uudessa liikkeessä on esillä peräti 80 suomalaisen brändin tuotteita koruista ja sisustustuotteista aina vaatteisiin ja asusteisiin saakka.
Marimekon ja Palmrothin kaltaisten tunnettujen brändien ohella tuotteita on tarjolla hyvinkin pieniltä, jopa yhden kahden tekijän merkeiltä.
”Joillekin merkeille me olemme ensimmäinen paikka, joka heidän tuotteitaan myy. Tekijät tällaisten pienten merkkien takana tunnemme myös oikein hyvin, joten heidän tuotteitaan on ilo esitellä”, Laukkanen valottaa yhteistyötä pienten brändien kanssa.
Valikoimasta tekee mielenkiintoisen sen vaihtelevuus. Vaihtelevuus puolestaan syntyy Kuren toimintamallista, jossa kotimaiset merkit voivat vuokrata liikkeestä myyntitilaa. Merkkejä siis tulee ja menee.
”Kun valikoima vaihtelee, pääsee meillä aina tutustumaan uusiin, erilaisiin tekijöihin ja heidän töihinsä”, Pakanen kertoo.

Uudet tilat palvelevat asiakasta paremmin
Uusiin tiloihin muuton yrittäjät uskovat parantavan asiakaspalvelua entisestään.
”Hallituskadulla tilamme olivat kahdessa kerroksessa. Nyt kaikki sijaitsee yhdessä kerroksessa, mikä on varmasti meille ja asiakkaillemme kätevämpää, ja näin tilatkin ovat esteettömät. Uusi sijainti on myös keskeisempi ja helpommin saavutettava”, Laukkanen taustoittaa muuttopäätöstä.
Kivijalkaliikkeen saavutettavuus on olennaista siksi, että vaikka Kure tekee myös verkkokauppaa, kokevat he asiakkaidensa arvostavan erityisen paljon mahdollisuutta puntaroida ostopäätöstä ja tarkastella tuotteita lähemmin.
”Kivijalan merkitys on jopa ylikorostunut, kun korona-ajan jälkeen asiakkaat haluavat päästä juttelemaan tuotteista ja muustakin. Sosiaalinen aspekti on siis myös tärkeä”, Laukkanen pohtii.
Tutustu Kuren verkkokauppaan: kurestore.fi
Myymälä avoinna: ma–pe 11–19, la 10–17, su 12–15
Kauppakortteli Pekuri, 1. kerros
Kirkkokatu 14, 90100 Oulu