
– Täällähän on kaikki siemenet tallessa, dosentti, Oulun yliopiston kasvimuseon museomestari Ari-Pekka Huhta toteaa hieroessaan rantatädykkeen tähkää rikki kämmenessään.
Rantatädyke on yksi lajeista, jotka Huhta on sisällyttänyt tekemäänsä talviasuisten kasvien määritysoppaaseen.
Ruohovartiset kasvit, joiden kuolleet osat säilyvät pystyssä pitkälle talveen asti, tunnetaan talventörröttäjinä. Jotkut lajit sinnittelevät tässä muodossaan jopa seuraavaan kasvukauteen. Nämä lajit eivät törrötä turhaan, vaan ne ovat talvisiementäjiä: niiden siemenistä ainakin osa varisee vasta talvella.
Kuolleiden, väriään vaihtaneiden kasvien määrittäminen vaatii omat konstinsa.
– Kasvupaikka on hyvä aloitus, Huhta neuvoo määrittäjää, sillä soilla, metsissä ja joutomailla on omat lajinsa.
Kukinnon muoto kertoo paljon ja Huhta vinkkaa lehtienkin säilyvän monilla lajeilla talveen asti tunnistettavan muotoisina. Väreistäkin löytyy eroja, kun silmä harjaantuu erottamaan talvisia sävyjä.