-

Kuu­sa­mon oma Belle

Kuusamolaislähtöinen, mutta Oulussa jo useita vuosia asunut Julia Määttä on kokenut koulukiusaamisen, elinsiirron ja syövän. Kaiken keskellä Disney-elokuvat ovat saaneet hänet uskomaan onnelliseen loppuun.

Kuusamolaislähtöinen, mutta Oulussa jo useita vuosia asunut Julia Määttä on kokenut koulukiusaamisen, elinsiirron ja syövän. Kaiken keskellä Disney-elokuvat ovat saaneet hänet uskomaan onnelliseen loppuun.

Vuonna 2017 Julia Määttä sairastui pahalaatuiseen syöpään elinsiirron jälkeisen hylkimisenestolääkityksen takia. Määtän selkäranka oli täynnä pesäkkeitä, jotka olivat levinneet lantioon ja niskaan. Jos hän olisi mennyt tutkimuksiin kaksi viikkoa myöhemmin, olisivat pesäkkeet ehtineet levitä aivoihin ja sytostaattihoidot olisivat olleet mahdottomat.

Syöpähoitojen aikana Oulun yliopistollisen sairaalan (OYS) valkoiset seinät tulivat Määtälle tutuiksi. Kivun keskellä hänellä oli vain yksi toive – päästä Pariisin Disneylandiin.

– Ei ollut muita vaihtoehtoja kuin Disneyland.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä