Kuluttajat ovat vähentäneet sähkönkäyttö selvästi vuoden takaiseen verrattuna. Energiateollisuus kertoo, että kuluttajat ovat aloittaneet sähkön säästämisen elokuussa.
Elokuussa kaasun saatavuus Euroopassa heikkeni merkittävästi Venäjän hyökkäyssodan vuoksi ja sähkön hinta nousi korkeaksi.
Kuluttajien sähkönkäyttö laskenut lähes 14 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.
– Vähenemä on niin suuri, että sitä ei voi selittää lämpötiloilla tai suhdanteilla, toteaa Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä tiedotteessa.
– Sähkönkäyttäjät ovat tehneet paljon vähentääkseen sähkönkäyttöä ja helpottaakseen sähkölaskujensa nousua.
Syyskuussa sähkönkulutus oli Suomessa samalla tasolla kuin kesäkuussa, jolloin on valoisaa ja lämmintä.
Sähkön nettotuonti syyskuussa laski lähes 70 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.
Tuonnin väheneminen on ollut mahdollista siksi, että kotimainen sähkön kysyntä on laskenut ja samaan aikaan on saatu lisää kotimaista tuotantoa. Tuulivoimaa valmistuu jatkuvasti lisää ja myös Olkiluoto 3 on aloittanut tuotantonsa.