Pelastuslaitos sai perjantaina hieman ennen iltapäivä kolmea tiedon keskisuuresta maastopalosta Nivalassa.
Kulotus oli karannut käsistä ja tuli uhkasi pihapiirin rakennuksia. Palo pääsi leviämään noin 50 kertaa 50 metrin kokoiselle alueelle.
Henkilövahingoilta vältyttiin, kertoo päivystävä palomestari Joonas Merilehto.
Myös Haapavedellä oli puolen päivän aikaan maastopalo. Roskienpoltto pääsi leviämään ja tuli uhkasi edetä autiotaloon.
Palon ilmoittaja sai estettyä tulen leviämistä vesiämpärillä ja paloalue jäi lopulta kymmenen kertaa viisimetriseksi.