Oulun poliisilaitos on saanut valmiiksi Kuivasojassa viime vuoden marraskuussa tapahtuneen öljyvuodon tutkinnan.
Kuivasojaan valui noin 2 000 litraa dieseliä ja raskasöljyä. Aineet olivat peräisin alueella toimivan koneyrittäjän polttoainesäiliöstä.
Poliisi tutki tapausta rikosnimikkeellä ympäristön turmeleminen. Asia on siirtynyt syyteharkintaan.
Torjuntatöihin osallistui toiminnanharjoittajan lisäksi Oulun kaupungin ja lupa- ja valvontaviraston henkilökuntaa sekä vapaaehtoisia. Ympäristövahingot saatiin pääosin torjuttua, eikä laajemmille torjunta- tai ennallistamistoimille ollut tarvetta.
Öljyvahinko havaittiin marraskuun puolenvälin tienoilla vuonna 2025.
Kuva: Miika Yliniemelä