Pari viikkoa sitten opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä julkisti raportin, jossa arvioitiin maan väestökehityksen tuomia haasteita perusopetukselle. Vaikka Suomen koulut tunnetaan korkeasta tasostaan, raportin nimi Suomen perusopetus murroksessa voi kuvata nykytilannetta aivan oikein.
Raportti on antanut uusia sytykkeitä myös keskusteluun Suomen peruskoulujen ja lukioiden katsomusopetuksesta. Nyt katsomusaineita on kaksi, uskonto ja elämänkatsomustieto.
Raportissa ehdotetaan siirtymistä yhteen, kaikille yhteiseen katsomusaineeseen. Perusteluiksi mainitaan yhdenvertaisuustavoite ja kustannusten hillintä.
Vuonna 2024 evankelisluterilaiseen uskonnonopetukseen osallistui 430 000 peruskoulun oppilasta ja elämänkatsomustietoon 75 000. Vähemmistöuskonnoista eniten oman uskonnon opetukseen osallistui muslimilapsia ja -nuoria, runsaat 21 000.
Vähemmistöuskontojen ja elämänkatsomustiedon opetusta voidaan järjestää, jos vähintään kolme opetukseen oikeutettua oppilasta asuu samassa kunnassa. Kasvussa ovat olleet ennen kaikkea elämänkatsomustiedon ja islamin opetuksessa olevien oppilaiden määrät.
Kaikkiaan Suomen kouluista löytää nyt peräti neljätoista uskontoainetta ja päälle elämänkatsomustiedon. Tämä kirjavuus myös luo niitä kustannuksia, jotka ministeriön raportti mainitsee.
Opetuksen yhdenvertaisuusongelmiin kuuluu samaan aikaan se, että kaikkien vähemmistöuskontojen opettajia ei ole aina saatavilla, sekä se, että luterilaisen ja ortodoksisen kirkon jäsen ei voi osallistua elämänkatsomustiedon opetukseen.
Ehkä olennaisimmat yhteistä katsomusainetta puoltavat seikat nousevat kuitenkin maailmantilasta ja sen muutoksesta. Polarisoituvassa maailmassa uskontojen ja ideologioiden lukutaito ja ymmärrys on koko ajan tärkeämpää.
Täällä kantasuomalaisten on hyvä ymmärtää maahanmuuttajien uskonnollista ajattelua mutta vähintään yhtä tärkeää on se, että maahanmuuttajat saavat käsityksen Suomen uskonnollisesta perinteestä.
Koulujen uskonnonopetus ei virallisesti ole ollut tunnustuksellista enää vuosiin. Uskonnollisen perinteen siirtäminen on jo vaihtunut kouluista kotien ja seurakuntien sekä muiden uskonnollisten yhdyskuntien tehtäväksi.
Uskontoja koskevan tiedon jakaminen sen sijaan kuuluu vastakin luontevasti koulujen opetusohjelmaan siinä missä muutakin yhteiskuntaakin koskevan tiedon. Suomalaiseen elämäntapaan ja kulttuuriin vahvasti vaikuttavalle omalle perinteelle voi opetuksessa antaa sille luontevasti kuuluvan osan.
Uuden oppiaineen sisällöistä on varmasti tiedossa vääntöä. Esimerkiksi Kalevassa Pääkaupunkiseudun ateistien puheenjohtaja vastustaa ajatusta, että uusi aine jakaisi uskontotietoutta. Vaatimus ei tunnusta sitä tosiasiaa, että uskonnot ovat edelleen merkittävä tekijä maailmassa. Todisteita löytää helposti viime aikojen kansainvälisistä uutisista.