Maakunnassa oli huhtikuun lopussa 31 800 työtöntä työnhakijaa, lomautetut mukaan luettuna, mikä on 13 900 enemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan.

Maaliskuun lopusta huhtikuun loppuun työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 8100:lle, joista lomautettuja oli 6100. Kokoaikaisesti lomautettujen määrä oli huhtikuun lopussa 11 100 henkilöä, mikä on 10 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.
Pohjois-Pohjanmaan työttömyysaste oli huhtikuun lopussa 17,1 prosenttia, eli työttömyys nousi vuodessa 7,4 prosentilla. Edellisen kerran työttömyysaste on ollut maakunnassa näin korkealla helmikuussa 1999, jolloin luku oli 17,5 prosenttia.
Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli huhtikuun lopussa 5000, lähes puolet (2 200) enemmän kuin vuosi aiemmin. Yli 50-vuotiaiden työttömien määrä oli 9 400, mikä on 3 500 enemmän kuin vuosi sitten.
Pitkäaikaistyöttömien määrä nousi 300:lla ihmisellä 4 900:een. Vammaisten tai pitkäaikaissairaiden työttömien työnhakijoiden määrä oli 2 800, luku nousi 600:lla viime vuodesta.
Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimistossa oli auki huhtikuun aikana yhteensä 9 200 avointa työpaikkaa, mikä on 1 000 vähemmän kuin viime vuoden huhtikuussa. Uusien avointen työpaikkojen määrä (3 500) väheni 1 000:lla vuodessa.