Ko­ro­na­vi­rus­epi­de­mia jatkaa hi­das­tu­mis­taan Suo­mes­sa – tur­va­vä­lit ja hy­gie­nia muis­tet­ta­va edel­leen

Koronavirusepidemia hidastuu Suomessa entisestään, kertoo sosiaali- ja terveysministeriön asettama tilannekuva- ja mallinnusryhmä.

Koronavirusepidemia hidastuu Suomessa entisestään, kertoo sosiaali- ja terveysministeriön asettama tilannekuva- ja mallinnusryhmä.

Mittareiden perusteella epidemia on jatkanut hidastumistaan verrattuna edellisen kahden viikon tilanteeseen. Lisäksi viikoittain tartuntatautirekisteriin ilmoitettavat keskimääräiset tapausmäärät ovat laskeneet selvästi yli kuukauden ajan.

– Rajoituksia höllennetään varovasti ja asteittain, mutta epidemia voi kiihtyä uudelleen, ellei annettuja ohjeita käsi- ja yskimishygieniasta sekä turvaväleistä noudateta, tiedotteessa todetaan.

Koronatapausten määrän väheneminen näkyy myös testauksessa. Raportissa todetaan, että testikapasiteetti ja testattujen määrä on kasvanut huomattavasti, mutta positiivisten osuus on jatkanut laskuaan.

Myös taudin tartuttavuusluku on pysynyt alhaisena. Suomessa on tällä hetkellä 6 443 varmistettua koronatapausta.

Koronaan menehtyneiden määrä on 304. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan koronasta parantuneiden määrä on 4 800. Sairaalahoidossa ja tehohoidossa olevien potilaiden määrä on myös pienentynyt edelleen.

Asukaslukuun suhteutettuna Länsi-Pohjan alueella paljon koronatapauksia

Viikoittaisten uusien tapausten määrä laski kaikkien muiden sairaanhoitopiirien alueella paitsi Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä. Tosin sielläkin ilmaantuvuuden nousu oli hyvin vähäistä.

Asukaslukuun suhteutettuna korontapauksia on eniten Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella. Tällä alueella myös koronatestejä on tehty eniten asukaslukuun suhteutettuna viikon seurantajakson aikana.

11.–17. toukokuuta välisenä aikana HUSin alueella uusia koronatapauksia todettiin 327, kun edellisellä viikolla (4.-10.5.) vastaava luku oli 483.

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella vastaavina aikoina todettiin kuusi ja neljätoista koronatapausta. Länsi-Pohjan alueella asuu noin 60 000 asukasta.

STM:n ja THL:n toinen seurantaraportti julkaistiin keskiviikkona. Ensimmäinen Suomen hybridistrategiaan perustuva raportti julkaistiin viime perjantaina.

Suomen hybridistrategia perustuu rajoitusten asteittaiseen purkamiseen, ihmisten testaamiseen, tartuntaketjujen jäljittämiseen ja tartunnan saaneiden ja virukselle altistuneiden eristämiseen.

Juttua muokattu ja täydennetty kello 19.20.