Pääkirjoitus
Tilaajille

Koronan hoitoon uutta otetta – Oulun tilanne tyystin erilainen kuin muun maakunnan, siksi myös toimien oltava kohdennettuja

Koronatilanteen hoidossa on perusteltua miettiä, mitä toimia tarvitaan Oulussa sen sijaan, että tuijotetaan koko sairaanhoitopiirin tilannetta. Koronatilanteen edetessä ihmiset tarvitsevat aiempaa yksityiskohtaisempaa tietoa päätöstensä perusteeksi.

Koronatilanteen kohdennetussa hoidossa on epäilemättä perusteltua miettiä, mitä toimia erityisesti Oulussa tarvitaan juuri nyt, kun tilanne on muuhun sairaanhoitopiiriin nähden heikentynyt.
Koronatilanteen kohdennetussa hoidossa on epäilemättä perusteltua miettiä, mitä toimia erityisesti Oulussa tarvitaan juuri nyt, kun tilanne on muuhun sairaanhoitopiiriin nähden heikentynyt.
Kuva: Vesa Joensuu

Koronatartuntojen määrä ja tartuntailmaantuvuus Pohjois-Pohjanmaalla ovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen seurannan perusteella selvästi kasvussa.

Oulussa havahduttiin viime viikolla huolta ja levottomuutta herättävään tilanteeseen, kun tartunnat lähtivät äkillisesti jyrkkään nousuun. Tartuntojen kasvu tarkoittaa väistämättä sitä, että myös altistuneita on entistä enemmän.