
Pitkään jatkunut koronakurimus helpottaa ja Pohjois-Pohjanmaan talous kasvaa rivakasti lähiaikoina. Näin arvioi paikallinen ely-keskus tiedotteessaan.
Terveysturvallisuuden paraneminen ja rajoitusten purkaminen lisäävät yritystoiminnan vireyttä eri puolilla maakuntaa. Työllisyyden odotetaan kasvavan maakunnan kaikilla seuduilla talouskasvun seurauksena. Tämä edellyttää, että rekrytoinnit helpottuvat ja osaavaa työvoimaa on tarjolla nykyistä paremmin.
Tiedot käyvät ilmi tuoreesta Alueelliset kehitysnäkymät -raportista.
Pohjois-Pohjanmaalla ei ole toteutunut merkittävää työttömyys- tai konkurssiaaltoa korona-aikana. Monilla työpaikoilla on pystytty sopeutumaan vaikeaan tilanteeseen hyvin. Jatkossa kotitalouksien kulutus kasvaa, useilla aloilla investointiaktiivisuus nousee ja julkisella elvytyksellä kiihdytetään kasvua. Kansainvälisessä kaupassa on yhä koronasta aiheutuvaa kitkaa: osa yrityksistä kärsii komponentti- ja materiaalipulasta tai pidentyneistä toimitusajoista.
Pohjois-Pohjanmaan alkutuotannossa satokausi oli keskimääräistä heikompi ja kasvaneet tuotantokustannukset heikentävät lähitulevaisuuden näkymiä.
Turkisalan tilanne on hieman helpottanut aiemmasta, mutta turveala on kriisiytynyt äkillisesti ja korvaavan työn ja tulolähteiden löytäminen on haasteellista. Kaivostoiminnassa on tiedossa sekä toiminnan lopettamista (Pyhäjärvi) että tuotannon uudelleen avaamista (Raahe).
Useilla teollisuuden aloilla – esimerkiksi metalli, puutuotteet, elintarvikkeet – liikevaihto on kasvussa ja näkymät ovat positiiviset. Rakentaminen on edelleen maakunnassa aktiivista ja lähivuosillekin on tiedossa isoja avauksia.
Asiakas- ja aukiolorajoitukset ja vähentynyt matkustaminen ovat vaikeuttaneet merkittävästi monien palveluyritysten liiketoimintaa – karuimmin tämä on nähty matkailu- ja ravintola-aloilla sekä kulttuuri – ja tapahtumatuotannossa.
Pohjois-Pohjanmaalla näkymät vuoden päähän ovat aiempaa valoisammat ja kansainvälisen liikkumisen helpottuminen lisää kysyntää. Kaupan sektorilla myynti jatkuu hyvällä tasolla. ICT-klusterin yrityksissä tilauskanta on korkea, mutta huomattava tekijäpula vaikeuttaa yritysten kasvua ja kilpailu osaajista jatkuu kiihkeänä.
Työttömien määrä on laskenut Pohjois-Pohjanmaalla tasaisesti ja työttömiä on jatkossa yhä vähemmän. Avoimia paikkoja on silti jatkossakin runsaasti tarjolla.
Rekrytointiongelmat ja pula osaajista on iso haaste kaikilla seuduilla. Ongelmia kohdataan niin työnjohto-, asiantuntija- kuin ammattiosaaja-tehtävissä. Eniten työvoimapulaa esiintyy rakentamisen, metalli- ja konepajateollisuuden, ICT:n ja sosiaali- ja terveydenhuollon toimialoilla ja niiden lukuisissa ammateissa.